Aurinko paistoi, maisemat oli hienot, eväsreppu keikkui selässä ja suksi luisti ihan hyvin. Ladut eivät tietenkään olleet samaa luokkaa kun mihin on Ylläksellä tottunut, mutta oli sentäs jonkinlaiset ladut.
Reissusta tuli semmoinen muistelureissu. Näissä maisemissa olen viettänyt lapsuuteni lomat. Ladolla olen ollut joitakin kertoja juottamassa Lapponia-hiihtoon osallistuneita ja ensiviikolla saan itse käyttää juomapisteen palveluita. Lato on myös ollut taukopaikka jos hiihtoreitti on sen ohi kulkenut.
Sitten päästiin itse asiaan. Oikealla minulle niin rakas Keräskero. Tätä tunturijonoa olen katsellut ja ihaillut lukemattomia kertoja. Ja vieläkin piti vaan ihailla. Kyllä tällaisissa maisemissa mieluusti asustelisi.
Lähdettiin riskillä liikenteeseen ja toivottiin, että Keräsjärveltä menisi kelkkajälki Montellille. Ja menihän sieltä. Nousu Keräskeron reunaa oli yhtä napakka kuin ennenkin, mutta aina se on yhtä mukavaa kapuamista vaikka hiki tuleekin.
Ylhäältä näkyi Outtakka. Sen huipulla haluaisin vielä joskus käydä kesällä ja talvella. Täytyy varmaan joskus tehdä hieman erilainen Hetta-Pallas vaellus ja poiketa tuon nyppylän päällä samalla.
Kun päästiin ylös, niin oli aika laskeutua tuntureiden väliin Montellin majalle. Pientä lumilippaa oli alkanut kerätä matkan varrelle. Lasku ei ole jyrkkä, mutta se on kuitenkin jännittävä ohuiden suksien kanssa. Pysyin kuitenkin pystyssä.
Monien mielestä ihana ja tunnelmallinen Montell. Sinne joku oli ehtinyt jo laittaa tulet takkaan niin päätettiin paistaa makkarat. Pitkä tauko lämpimässä auringonpaisteessa upeissa maisemissa oli varsin mukava.
 |
| Sukulaku on hyvää |
Sitten matka jatkui kohti Nammalaa ylämäkeen.
 |
| Sinne se Montellin tupa jäi |
Siellä se Nammala uusi tupa nököttää tuntureiden sylissä. En enää muista, että miksi vanha tupa purettiin ja uusi rakennettiin uuteen paikkaan, mutta vanha tunnelma on poissa. Muisteltiin myös lämmöllä Elsaa, joka aikoinaan piti Nammalan kodassa kahvilaa. Elsalta sai hyvää itsetehtyä munkkia ja lohileipiäkin oli tarjolla tunturissa. Eipä ole kotaa enää. Maisemat on kuitenkin hienot edelleen.
Nammalan uusi tupa on... noh... uusi. Tunnelmaton, mutta uusi. Mutta eiköhän sitä tähänkin totu. Ja oikeasti tupahan ei ole mitenkään vasta tehty vaan se on otettu käyttöön vuonna 2013. Mutta minulle se on uusi tupa.
Nammalalta pääsi sitten laskemaan. Nammalasta ladolle on usean kilometrin mittainen rauhallinen lasku. Ei tarvi jalat täristen jarrutella ja pelätä, että koska menee nurin.
En tiedä, että mikä näissä viitoissa viehättää, mutta joku niissä vaan on. Piti ihan alkaa poseeraamaan viitan kanssa. Oli niin nätisti karvainen.
Matka kulki hyvin Pallakselle. Kilometrejä tuli vain 33, mutta tällä kertaa hieman haastavammassa maastossa kun noustiin tunturiin. Aurinko jaksoi paistaa koko päivän, mutta silti keli pysyi pakkasella. Ehdin päivän aikana suunnitella, että olisi kiva vielä tämän kevään aikana lähteä liukulumikenkäretkelle Pallakselta tuntureiden yli käymään Nammalassa. Saapi nähdä onnistuuko suunnitelma vai jääkö haaveeksi.
 |
| Ja munkki maistuu Pallaksella |