Pyhä Tunturimaraton (5/7)

Lauantaina (11.8) pääsin kisailemaan Pyhän maisemissa kun kyseessä oli Buff Trail Tourin viides osakilpailu, eli Pyhä Tunturimaraton. Ennen kisaa vietin noin viikon tutustuen kisareittiin sekä yleisesti Pyhän alueeseen. Ensin kuvia viikolta ja sitten kisarapsa: 

 

Noitatunturin huipulla

Isokuru

Aittakuru

Tunturiaapa

Jo alkuun hieman mietitytti, että onko kroppa kuinka palautunut Pallas-Hetta välistä. Sitten kaiken kukkuraksi sunnuntai-maanantai välisenä yönä tapahtu jotain. Yöllä jo heräilin kun unissani venyttelin ja oikea pohje oli mahdottoman arka. Aamulla totesin, että kävely onnistuu, mutta juoksua ei edes tarvi suunnitella. Ihan kun olisi tehnyt kovan täsmätreenin oikealle pohkeelle tai että se olisi krampannu kunnolla. Kumpaakaan en tiennyt tapahtuneen. Apua huudeltuani sain Juusolta ohjeet kylmä-kuuma hoitoon ja se lähtikin auttamaan hyvin. Torstaina jo tiesin, että pystyn lauantaina juoksemaan. Jei, kriisi vältetty!

Perjantai meni mukavasti kun änkesin itseni talkoilemaan. Eipä tarvinu jännittää kisaa kun oli muuta tekemistä. Ja Nutsilaisten kanssa on aina yhtä mukavaa!

Lauantaina sitten klo 9 koitti totuuden hetki, kun me maratoonilaiset lähdettiin liikkeelle. Tavoitteena oli minulla päästä maaliin ja ajattelin, että jos 6.30 aikaan juoksen, niin ihan hyvä minun kunnolla. Tosin hieman epäilin että lähemmäs 7h tulee menemään.

Odotellessa lähtöä fiilis oli ihan hyvä, mutta melko nopeasti lähdön jälkeen se huononi kun sykkeet pomppasi pilviin ja juoksuliivikin tuntui ahdistavan ja tuskaisen kuumalta. Ensimmäisen kilometrin kohdalla jo mietin, että mitähän tästäkin tulee. Näinköhän pääsen edes maaliin. Sykkeet ei suostunu laskemaan vaikka himmailin menoa. Ajattelin, että en ole tullut tänne luovuttamaan, joten ei muuta kun tossua toisen eteen. Alla olevasta kuvastakin huomaa, että ei naurattanu yhtään koko homma.

Näyttää siltä, että hyydyn ihan justiinsa. Kuva: All About Lapland/ Alexander Kuznetsov

Jossain 10km kohdalla alkoi viimein vähän kulkemaan ja sykkeetkin rauhottu muutaman pykälän. Huttuloman juomapisteen kohdilla sain tsempit vanhemmiltani enkä siihenkään pysähtynyt tekemään huoltoa. Olin lähtenyt ajatuksella, että eka huolto aikasintaan maratonin kauimmaisessa pisteessä. Kun kello piippasi 22km kohdalla, niin totesin, että nythän sitä on jo kotimatkalla. Matka eteni hitaasti mutta varmasti. Latvavaaran nousussa ja päällä olin selvittänyt hyvin rakkakivikot ja juuret. Tuli hetkellinen helpompi kohta ja ajatus karkasi. Seuraavaksi olin sitten polvillani maassa. Olin löytänyt sen yhden yksittäisen juuren. Melkosen hyvä suoritus! Olin viikolla juuri sanonut, että vielä joskus tulee se kerta, että kaadun ensimmäisen kerran kisassa. No nyt se tuli!

 

Seuraavaan huoltoon, eli takaisin Huttulomaan, matka taittui tasaisen tappavaa tahtia. Huollon kohdilla vanhemmille ylävitoset. Olin päättänyt tehdä vesitäydennyksen. Banaaniakin olisin ottanut, mutta ei ollutkaan tarjolla. Otin hädissäni suklaata. Se oli virhe. En meinannut seuraavassa ylämäessä saada millään sitä suklaata nieltyä. Fazerin sinisen hohdokkuus katosi siinä.

Peurakeron reunaa hölkötellessä totesin, että melkonen tuuli. Rupesin miettimään, että toivottavasti Nutsin teltat pysyy maassa eikä lähde lentoon. Perjantaina pystyteltiin niitä telttoja ja olin jo sillon huolissani, että eihän ne lähde liikkeelle sillä aikaa kun käytiin syömässä. Ihan olennaisia asioita mietiskelin, kun mähän voinkin jotain niille teltoille tehdä tuolta tunturista käsin.. Noin 4-5km ennen maalia ajatus herpaantui taas (en muista mitä tässä kohdassa ajattelin) ja seurauksena nilkan muljahdus ja taisi siinä yhteydessä toinen polvikin hipasta maata. Ei onneksi kuitenkaan käynyt pahemmin. Ajatus siinä vaiheessa oli, että "nyt keskity kunnolla, ei ole enää tässä vaiheessa varaa satuttaa itseään kun olen jo melkein maalissa". Sain pidettyä ajatukset kasassa lopun matkaa. Olin alun perin ajatellut, että viimeinen ylämäki menisi kohtuudella mutta alamäen kanssa saattaa tulla ongelmia. Totuus oli toinen. Ylämäki hyydytti jo melko hyvin ja laskettelurinnettä alastulo oli ajateltua helpompi. 

Totista hommaa tämä polkujuoksu Kultakeron päällä. Kuva: Onevision.fi/ Juha Saastamoinen

Kuva: Onevision.fi/ Juha Saastamoinen

Ja sitten tulikin jo maali! Urakka oli alun hankaluuksien jälkeen saatu päätökseen ajalla 5.45.28. Sykemittari sanoi matkaksi 43,8km ja nousumetrejä tuli 1193. Sijoitus 19. Naisia lähti matkaan 76 ja maaliin pääsi 66. Olen tyytyväinen, että pääsin vaikeuksista huolimatta maaliin. Aikakin oli minun kuntooni nähden ihan ok. Mutta en silti osaa olla tyytyväinen sijoitukseen ja suoritukseen. Eli tavallista minua.

Nyt jo nauratti. Kuva: Vesa Aurala

Nesteytyksestä ja syömisestä ei tällä kertaa kannata ehkä sanoa mitään, sillä yllättäen ei menny ihan putkeen. Kun viimesessä ylämäessä maha murisee äänekkäästi vaatien syötävää, voi todeta, että ehkä sitä olisi voinut vähän enemmän syödä matkalla. Ehkä vielä joskus opin tuonkin puolen näissä kisoissa. Ehkä. Toivottavasti. Ja mieluusti ei kantapään kautta.

Nyt muutama päivä kisan jälkeen jaloissa vielä vähän tuntuu, mutta ovat hyvin lähteneet palautumaan. Sinänsä ihan hyvä, sillä seuraava koitos on Nuuksio Classic alle kolmen viikon päästä.

Iso kiitos taas Nutsin poppoolle kisoista! Ja vanhemmilleni kun olitte taas kannustamassa minua sekä muita juoksijoita. Mukava viikko tuli Pyhällä vietettyä.