perjantai 12. lokakuuta 2018

Vaarojen Maraton (7/7)

6.10 oli kisakauteni ja Buff Trail Tour Finlandin viimeinen osakilpailu, Vaarojen Maraton 42,5km. Kausi on nyt siis paketissa. Seitsemän kilpailua noin viiden kuukauden aikana ja kisakilometrejä tuli noin 278.

Vietin kuitenkin viikon ennen Vaaroja Kolilla, joten ensin muutama kuva viikolta:




Löytyi kanttarelleja
Ja löytyi suppilovahveroita


Ekat pakkaset


Patvinsuolta:







Sitten kisaan:
Perjantai 5.10 valkeni kauniissa ilmassa ja hienossa auringonpaisteessa. Päivän päälle kuitenkin keli muuttui ja taivaalta alkoi tulla räntää ihan reippaalla tahdilla. Mökkimme oli Pielisen rannassa ja katselin kuinka kaikki satanut räntä suli samantien. Myöhemmin alkoi kuitenkin kuulua Kolin hotellin suunnalta hieman huolestuttavia uutisia: ensilumi oli satanut eikä se siellä ollutkaan sulanut heti pois. Autoja jäi Kolin mäkeen kun kesärenkaat ei vaan pitäny. Ja Kolin rinnekamerat näyttivät, että maa todellakin oli valkoinen. Olin suunnitellut hakea illalla numeron ja mahdollisesti katsoa 130km lähdön, mutta rupesin epäilemään, että kuinkahan mekään sinne mäelle päästään kesärenkailla. Kuuden aikoihin illalla kuitenkin tulin siihen tulokseen, että lumi olisi jo jonkun verran sulanut ja meillä mahdollisuus päästä mäki ylös eli haetaan numero. Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes näin Kolin rinteessä olevan parkkipaikan. Hieman kostea liiskaantunut lumi (lumi siis ei todellakaan ollut sulanut minnekään) ja kesärenkaat ei ollut mielestäni hyvä yhdistelmä. Olin varma, että ei tulla pääsemään parkkipaikalta minnekään. Hain numeron ja totesin, että ei jäädä seuraamaan mitään pitkän sarjan lähtöä vaan lähdetään takaisin mökille jos päästään liikkeelle. No päästiinhän me. Seurasin mökillä gps-palluroita illan.




Lauantaina aamu näytti hyvältä. Aurinko paistoi. Olin viikon aikana saanut karistettua itseltäni aikaparannus-paineet ja halusin Vaaroilta vain hyvän kokemuksen näin tourin päätteeksi. Olin tullut siihen tulokseen, että ketään ei kiinnosta juoksenko maratonia 7 vai 8 tuntia, joten lähden nauttimaan matkasta ja otan rennosti. Ensisijainen tavoite on päästä maaliin ja saada tour kunnialla läpi.



Kylymä!


Lähdin liikkeelle klo 9.20 ryhmässä. Etenin rauhallisesti ja säästelin voimia. Polut oli yllättävän mutaisia ja välillä sai liukastella tai sutia ihan tosissaan. Nautin. Atte ja vanhemmat oli ensimmäisen kerran kannustamassa reilun 5km kohdalla. Ylävitoset ja ilolla eteenpäin. Jäin rauhallisesti menevän letkan perään kun ajattelin, että turha lähteä höntyilemään. Kuitenkin noin 12,5km kohdalla tulin siihen tulokseen, että letkan vauhti ei sovi ollenkaan omiin askeliini, vaan joudun jatkuvasti jarruttelemaan liikaa. Päätin ohittaa letkan ja lähteä juoksemaan omaa juoksua. Menomatkalla aina Kiviniemelle asti aurinko paistoi välillä niin, että ei nähnyt kunnolla polkua. Välillä pidin kättä auringon edessä, että näkisi jotain ja välillä vaan toivoin, että en astu pahasti jonkun kiven tai juuren päälle ja liukastu. Yhdessä kohdassa oli suo, pitkospuut ja lunta suolla. Sitä näkymää en tule unohtamaan koskaan. 

 

Reilu 5km takana

Ennen Kiviniemen venekyytiä oli myös reitin mahtavimmat mutalillingit ja liukastelut. Parasta. Viime vuonna pääsin Kiviniemen kohdan ylityksessä kävelemään suoraan veneeseen. Nyt piti odotella jonkun aikaa, mutta ehtipähän vähän syödä. Toisen kerran kannustusjoukkoni olivat noin puolimatkan kohdalla. Taas ylävitosia ja matka jatkui. Sitten tuli Ryläyksen nousut, jotka yritin ottaa vielä mahdollisimman kevyesti. Katsoin välillä kelloa ja olin jo aikaa sitten tullut siihen tulokseen, että en paranna viime vuoden aikaa. Välillä ajatus siitä harmitti ja välillä se ei haitannut yhtään. Muistuttelin itselleni, että ainokainen tavoite oli päästä maaliin. Viimeisen kerran kannustusjoukot oli noin 30km kohdalla. Vielä juoksu irtosi ja nauratti vaikka mielessä oli jo lopun nousut.

Noin puoliväli


Noin 30km
Tiesin, että viimeisen juottopaikan jälkeen tulee minulle reissun rankin kohta aina juottopaikalta maaliin asti. Nousua riittää ja jaloissa alkaa tuntua takana olevat kilometrit. Takaa tuli mies, jonka peesissä olin mennyt Ryläykselläkin. Hänen aikatavoitteensa oli alle seitsemän tuntia, joten ajattelin, että yritän pysyä hänen kannassaan kiinni niin kauan kuin mahdollista, ehkä jopa maaliin asti. Ja sehän onnistui melko hyvin. Eli kiitoksia vaan kirityksestä! Nousu Paha-Kolille tuntui jo reilusti jaloissa ja väsytti, toiseksi viimeinen nousu laskettelurinteen poikki lähinnä nauratti ja loppunousu Satamasta Kolille veti totiseksi. Olisi sittenkin mahdollisuus parantaa viime vuoden aikaa, jos en hyydy totaalisesti loppunousuun. Viimeisellä 200metrillä en tiennyt, että itkeä vai nauraa. Maali on jo melkein vieressä, mutta jalat halusi pitää tauon juuri siinä mäessä. Äiskä käski juosta, Atte käveli vähän matkaa vierellä ja kannusti (ei kunnon muistikuvaa mitä sanoi), pää sanoi, että mene ja jalat sanoi että pysähdy. Aina niin ihana loppunousu! Lopun muutamat tasaisemmat metrit vielä jotain juoksua muistuttavaa ja maaliin. Alitin maalikaaren ajalla 6.48.23 ja sijoitus 58/156. Viime vuoden aika parani vahingossa noin 13minuuttia.

Kuva: Oneviosion.fi/ Juha Saastamoinen
Kuva: Oneviosion.fi/ Juha Saastamoinen




Olin maalissa väsynyt, mutta näistä tourin kisoita kuitenkin vähiten väsyneen näköinen. Olin tyytyväinen kun pääsin maaliin ja sain tourin kunnialla läpi. Ja olin hieman hämmentynyt kun pystyin kuitenkin parantamaan aikaani, vaikka alun otin todella rennosti. Samalla tuli tyhjä olo. Koko kesä oli mennyt siinä, että edellisen kisan jälkeen alkoi orientoitumaan uuteen kisaan, mutta nyt seuraavasta kisasta ei ole tietoa.

Juoksun aikana söin neljä vauvojen puuroa ja join vähän yli litran urheilujuomaa. Eli liian vähän kaikkea. Sen kunniaksi sain suihkun jälkeen jonkun horkkakohtauksen. Oli mukava pukea vaatteita päälle kun kädet vaan vispaa. Taas uutta kokemusta rikkaampana, kun ei tuollaista horkkaa ennen ole ollut.

Kamppeet
 

Siinä ne on, kesää rytmittäneet tekemiset:
(kisa, matka, aika, sijoitus)
Bodom Trail 21km, 2.47.45, 122/274
NUTS Karhunkierros 53km, 8.39.41, 73/284
Aulanko Tower Trail 21km, 2.34.34, 40/129
NUTS Ylläs Pallas 55km, 7.50.42, 22/227 (parannus viime vuoteen noin 50min)
Pyhä Tunturimaraton 42km, 5.45.28, 19/66
Nuuksio Classic 42km, 5.40.10, 54/187 (parannus viime vuoteen noin 25min)
Vaarojen Maraton 42,5km, 6.48.23, 58/156 (parannus viime vuoteen noin 13min)

Kaiken kaikkiaan BTTF oli hyvä kokemus. Jotkut kisat oli mukavia ja toiset joutui sisulla menemään läpi. Vuosi sitten kipeytynyt ja talvellakin vaivannut juoksijan polvi loisti poissaolollaan koko tourin. Myös pää kesti menossa mukana. Kiitos Atelle, kun toimit kuskina etelän kisoihin ja olit Vaaroilla kannustamassa. Kiitos myös vanhemmilleni, jotka toimivat kuskeina ja kannustusjoukkoina pohjoisen kisoissa + Vaaroilla. Kiitokset myös Jalanjälki juoksuvalmennus eli Miikka-Pekka ja Juuso treeniohjelman teosta; setti saatiin yhdessä kunnialla päätökseen ja ehkä aikaparannuksista voi päätellä, että kuntoakin on saatu kohotettua. Tästä on hyvä jatkaa seuraavaan kauteen!


maanantai 24. syyskuuta 2018

Nuuksio Classic Trail Marathon (6/7)

Noin kolme viikkoa siihen meni ennen kun oli intoa purkaa tuntojaan viimeisimmästä polkujuoksusta, eli Nuuksio Classic:n maratonmatkasta. Kyseinen juoksu oli siis 1.9. Pohjalla oli kolmen viikon palautuminen Pyhä Tunturimaratonista sekä reilu viikko ennen Nuuksion kisaa sairastettu flunssa. Lisäksi hieman jännitti, koska viime vuotinen Nuuksion kisa oli kaiken kaikkiaan hankala. Näiden lisäksi olin tehnyt itselleni hyvät paineet ajan parantamisesta.

Ei se mitään. Lauantaina herätys klo 6 ja matkaaminen kisapaikalle. Mieli oli luottavainen kaiken suhteen. Toisessa lähtöryhmässä starttia lähtökarsinassa odotellessa mietin, että: ”Taas sitä mennään. Tämän kisan jälkeen enää yksi tourin kisa jäljellä. Jaksaa, jaksaa.” Sitten olikin aika lähteä liikkeelle. Tässä vaiheessa vielä hymyilytti. 


Kuva: Miska Koivumäki

Hetken päästä ei enää sitten hymyilyttänytkään. Nuuksion nätit polut oli muuttuneet liisteripuuroksi. Tai siltä se ainakin jaloissa tuntui. Pysyin porukan mukana, mutta jalat ei vaan kulkenu kunnolla. Pari kilometriä lähdöstä tiesin jo, että tästä tulee vaikea juoksu. Nyt otetaan mittaa henkisestä kantista ja mielenlujuudesta. Reissun paras kohta oli kyllä Swinghill. Vaikka puuskututti ja välillä suti siinä mäessä, niin ennen mäkeä alkanut jalkapohjan kipu jäi mäkeen. Mahtavaa. Ei sittenkään tarvitse keskeyttää sen jalkakivun takia. 

Kuva: Poppis Suomela

Katsoin kellosta edettyä matkaa ihan liian usein. Yritin välillä keskittyä maisemiin, mutta sitten taas piti keskittyä jalkoihin. Odotin reissun puoliväliä kun kuuta nousevaa. Puoliväli on minulle iso henkinen välietappi. Sen jälkeen on jo menossa ”kotiin päin”, joten puolivälin saavuttaminen on iso voitto. Kilometrejä tuli hiljalleen lisää, puuro ei poluilta haihtunut minnekään ja selkääkin alkoi särkeä. Mutta luovuttaminen ja kirjainyhdistelmä DNF:n saaminen ajan sijasta ei todellakaan ollut vaihtoehto. Aloin pelkäämään, että hyydyn loppumatkasta ihan totaalisesti ja kaikki menee minusta ohi. Jossain vaiheessa matkaa alkoi itkettämään. Pyyhin vähän silmiä ja yritin niellä itkun. Talvella hiihtovaelsin ja itkin samalla ja totesin, että liikunta ja itkeminen samaan aikaan ei ole hyvä idea. Itkeä saa sitten maalissa jos siltä tuntuu.

Haaveilin siitä, että ehkä viimesen huollon jälkeen kulkee paremmin, niin kun viime vuonna kulki. Nyt ei ollut ongelmaa imeytymisessä, yritin syödä ja juoda samaan tyyliin kun muissakin kisoissa, mutta jostain syystä jalat ei vaan ollu kulkutuulella. Vähän viimeisen huollon jälkeen romuttui haave siitä, että jossain välissä kulkisi kunnolla. Puuro ei suostunut lähtemään minnekään poluilta. Alistuin kohtalooni, kuten kuvasta näkyy.


Kuva: Juha Saastamoinen/ Onevision.fi

Atte oli minun juoksun ajan talkoilemassa ja hän oli noin pari kilometriä ennen maalia kannustamassa. Häneltä saamani palaute kuului jokseenkin näin ”Tää on juoksukilpailu ja aina kun mä näen sut, niin sä vaan kävelet. Vauhtia!”. Jaksoin vielä kuitata takaisin, että ”Olisitpa ite polkujuossu 40km niin et varmasti tätä mäkeä juoksisi ylös”. Onneksi nuo kaikki sanottiin huumorisävytteisesti. Atte on kuuluisa kannustamisistaan. Viime vuonna olin Pallas-Hetta välillä reilu 2km maalista ja jalat ei enää oikein toiminu. Puhelin soi ja kun vastasin, niin Atte sanoo, että ”Etkö sä vielä ole maalissa?”. Siihen väliin meinasi tulla pari rumaa sanaa. Nyt osaa jo ottaa asiat huumorilla.

Ilma oli jotenkin tosi kosteaa. Ei satanut kun jossain välissä ihan vähän, mutta ehkä reissun puolivälissä huomasin, että shortsit oli takaa ihan litimärät. Hiljalleen kosteutta tuli etureisienkin puolelle ja jossain vaiheessa näytin siltä että olisin pissannut housuuni. Hieman itseä huvitti.


Jossain vaiheessa myös yritin tehdä jotain juoksua muistuttavaa. Kuvaaja: Mika Helin.


Olin ajatellut, että kun näen Aten, niin sitten olen jo melkein maalissa. Eli jos siihen asti olen päässyt, niin pääsen loppuun asti. Viimeisellä kilometrillä vielä hieman yritin kiristää vauhtia ja olin enemmän kun iloinen kun viimein näin maalikaaren. Mä pääsin sittenkin maaliin! Maalissa olin ajalla 5.40.10, vihaisena, väsyneenä ja pettyneenä. Paransin viime vuoden aikaa noin 25min. Sijoitus oli 54. Reissuun lähti 203 naista, joista maaliin pääsi 187. En osannut iloita aikaparannuksesta. Ensimmäisen viikon kisan jälkeen olin pettynyt itseeni ja sitä mieltä, että on turha haaveilla mistään oikeista ultramatkoista, kun olen niin huono. Toisen viikon yritin olla miettimättä koko juoksua ja pettymystäni. Kolmannella viikolla sain rauhan ja suuntasin katseeni ja mietteeni kohti Vaaroja.


Olenkin päättänyt, että Vaaroille lähden samalla asenteella kun Pallas-Hetta välille: ilon kautta ja nauttien, tavoitteena vain päästä maaliin. Kyseessä on tourin viimenen kisa, joten sitä ei saa pilata. Toki olisi kiva parantaa viime vuoden aikaa, mutta jos ei parannu, niin sitten ei. Lähden juoksemaan sykkeiden suhteen mukavuusaluella ja ehkä sillä saisin vältettyä tuon Nuuksion puuron ilmaantumisen Vaaroille. Tässä välissä on onneksi 5vko aikaa palautua, joten sekin varmasti tekee hyvää.

Kiitoksia Nuuksion kisajärjestäjille ja talkoolaisille! Kisassa ei mitään valitettavaa, ainoastaan kunnosta löytyy valituksen aihetta. Jos joskus vielä Nuuksioon eksyn kisaamaan (nyt tuntuu siltä, että ei enää ikinä Nuuksioon!), niin toivon kuitenkin, että puuro kauhottaisi poluilta ennen kisoja...

En halua sanoa, että kohti uusia pettymyksiä, vaikka siltä välillä tuntuukin. Tyydyn sanomaan, että kohti uusia seikkailuja!

tiistai 14. elokuuta 2018

Pyhä Tunturimaraton (5/7)

Lauantaina (11.8) pääsin kisailemaan Pyhän maisemissa kun kyseessä oli Buff Trail Tourin viides osakilpailu, eli Pyhä Tunturimaraton. Ennen kisaa vietin noin viikon tutustuen kisareittiin sekä yleisesti Pyhän alueeseen. Ensin kuvia viikolta ja sitten kisarapsa: 

 

Noitatunturin huipulla

Isokuru





Aittakuru
Tunturiaapa

Jo alkuun hieman mietitytti, että onko kroppa kuinka palautunut Pallas-Hetta välistä. Sitten kaiken kukkuraksi sunnuntai-maanantai välisenä yönä tapahtu jotain. Yöllä jo heräilin kun unissani venyttelin ja oikea pohje oli mahdottoman arka. Aamulla totesin, että kävely onnistuu, mutta juoksua ei edes tarvi suunnitella. Ihan kun olisi tehnyt kovan täsmätreenin oikealle pohkeelle tai että se olisi krampannu kunnolla. Kumpaakaan en tiennyt tapahtuneen. Apua huudeltuani sain Juusolta ohjeet kylmä-kuuma hoitoon ja se lähtikin auttamaan hyvin. Torstaina jo tiesin, että pystyn lauantaina juoksemaan. Jei, kriisi vältetty!

Perjantai meni mukavasti kun änkesin itseni talkoilemaan. Eipä tarvinu jännittää kisaa kun oli muuta tekemistä. Ja Nutsilaisten kanssa on aina yhtä mukavaa!




Lauantaina sitten klo 9 koitti totuuden hetki, kun me maratoonilaiset lähdettiin liikkeelle. Tavoitteena oli minulla päästä maaliin ja ajattelin, että jos 6.30 aikaan juoksen, niin ihan hyvä minun kunnolla. Tosin hieman epäilin että lähemmäs 7h tulee menemään.



Odotellessa lähtöä fiilis oli ihan hyvä, mutta melko nopeasti lähdön jälkeen se huononi kun sykkeet pomppasi pilviin ja juoksuliivikin tuntui ahdistavan ja tuskaisen kuumalta. Ensimmäisen kilometrin kohdalla jo mietin, että mitähän tästäkin tulee. Näinköhän pääsen edes maaliin. Sykkeet ei suostunu laskemaan vaikka himmailin menoa. Ajattelin, että en ole tullut tänne luovuttamaan, joten ei muuta kun tossua toisen eteen. Alla olevasta kuvastakin huomaa, että ei naurattanu yhtään koko homma.

Näyttää siltä, että hyydyn ihan justiinsa. Kuva: All About Lapland/ Alexander Kuznetsov
Jossain 10km kohdalla alkoi viimein vähän kulkemaan ja sykkeetkin rauhottu muutaman pykälän. Huttuloman juomapisteen kohdilla sain tsempit vanhemmiltani enkä siihenkään pysähtynyt tekemään huoltoa. Olin lähtenyt ajatuksella, että eka huolto aikasintaan maratonin kauimmaisessa pisteessä. Kun kello piippasi 22km kohdalla, niin totesin, että nythän sitä on jo kotimatkalla. Matka eteni hitaasti mutta varmasti. Latvavaaran nousussa ja päällä olin selvittänyt hyvin rakkakivikot ja juuret. Tuli hetkellinen helpompi kohta ja ajatus karkasi. Seuraavaksi olin sitten polvillani maassa. Olin löytänyt sen yhden yksittäisen juuren. Melkosen hyvä suoritus! Olin viikolla juuri sanonut, että vielä joskus tulee se kerta, että kaadun ensimmäisen kerran kisassa. No nyt se tuli!

 

Seuraavaan huoltoon, eli takaisin Huttulomaan, matka taittui tasaisen tappavaa tahtia. Huollon kohdilla vanhemmille ylävitoset. Olin päättänyt tehdä vesitäydennyksen. Banaaniakin olisin ottanut, mutta ei ollutkaan tarjolla. Otin hädissäni suklaata. Se oli virhe. En meinannut seuraavassa ylämäessä saada millään sitä suklaata nieltyä. Fazerin sinisen hohdokkuus katosi siinä.



Peurakeron reunaa hölkötellessä totesin, että melkonen tuuli. Rupesin miettimään, että toivottavasti Nutsin teltat pysyy maassa eikä lähde lentoon. Perjantaina pystyteltiin niitä telttoja ja olin jo sillon huolissani, että eihän ne lähde liikkeelle sillä aikaa kun käytiin syömässä. Ihan olennaisia asioita mietiskelin, kun mähän voinkin jotain niille teltoille tehdä tuolta tunturista käsin.. Noin 4-5km ennen maalia ajatus herpaantui taas (en muista mitä tässä kohdassa ajattelin) ja seurauksena nilkan muljahdus ja taisi siinä yhteydessä toinen polvikin hipasta maata. Ei onneksi kuitenkaan käynyt pahemmin. Ajatus siinä vaiheessa oli, että "nyt keskity kunnolla, ei ole enää tässä vaiheessa varaa satuttaa itseään kun olen jo melkein maalissa". Sain pidettyä ajatukset kasassa lopun matkaa. Olin alun perin ajatellut, että viimeinen ylämäki menisi kohtuudella mutta alamäen kanssa saattaa tulla ongelmia. Totuus oli toinen. Ylämäki hyydytti jo melko hyvin ja laskettelurinnettä alastulo oli ajateltua helpompi. 

Totista hommaa tämä polkujuoksu Kultakeron päällä. Kuva: Onevision.fi/ Juha Saastamoinen
Kuva: Onevision.fi/ Juha Saastamoinen
Ja sitten tulikin jo maali! Urakka oli alun hankaluuksien jälkeen saatu päätökseen ajalla 5.45.28. Sykemittari sanoi matkaksi 43,8km ja nousumetrejä tuli 1193. Sijoitus 19. Naisia lähti matkaan 76 ja maaliin pääsi 66. Olen tyytyväinen, että pääsin vaikeuksista huolimatta maaliin. Aikakin oli minun kuntooni nähden ihan ok. Mutta en silti osaa olla tyytyväinen sijoitukseen ja suoritukseen. Eli tavallista minua.

Nyt jo nauratti. Kuva: Vesa Aurala

Nesteytyksestä ja syömisestä ei tällä kertaa kannata ehkä sanoa mitään, sillä yllättäen ei menny ihan putkeen. Kun viimesessä ylämäessä maha murisee äänekkäästi vaatien syötävää, voi todeta, että ehkä sitä olisi voinut vähän enemmän syödä matkalla. Ehkä vielä joskus opin tuonkin puolen näissä kisoissa. Ehkä. Toivottavasti. Ja mieluusti ei kantapään kautta.

Nyt muutama päivä kisan jälkeen jaloissa vielä vähän tuntuu, mutta ovat hyvin lähteneet palautumaan. Sinänsä ihan hyvä, sillä seuraava koitos on Nuuksio Classic alle kolmen viikon päästä.

Iso kiitos taas Nutsin poppoolle kisoista! Ja vanhemmilleni kun olitte taas kannustamassa minua sekä muita juoksijoita. Mukava viikko tuli Pyhällä vietettyä.