7summits kesäversio

Kävin lauantaina 13.6.2020 polkujuoksemassa 7summitsin kesäversiona. Oikea 7summits on talvella ja tarkoituksena siinä on huiputtaa seitsemän Ylläksen alueen huippua ja aikaa tuohon on 12h. Kilpailussa on kaksi sarjaa: avoin ja rando. Toukokuussa kaveri heitti ilmoille ajatuksen 7summitsin suorittamisesta kesällä, sillä talven kisa oli koronan takia peruttu ja en vielä ollut seitsemää huippua huiputtanut koskaan kerralla. Koska välillä itseltä puuttuu hieman järkeä päästä, niin innostuin samantien ideasta.

Toukokuussa päätettiin, että kokeiltaisi huiputuksia kesäkuun puolivälin aikaan, jos lumet vaan ovat siinä vaiheessa riittävästi sulaneet. Alkuun homman onnistuminen näytti epävarmalta, sillä runsasluminen talvi näytti siltä, ettei se anna kesälle ihan heti periksi. Helteiset päivät kuitenkin antoivat lumille kyytiä ja reilu viikko ennen suunniteltua huiputusajankohtaa pystyi olemaan varma, että huiputuksia lähdettäisi kokeilemaan. Tarkoitus oli alkujaan mennä reissu saman kaverin kanssa, jonka kanssa talven 7summits olisi menty. Kaverille tuli kuitenkin työesteitä, joten päätin lähteä reissuun yksin.

Varasin evästä mukaan niin, että pärjäisin tarvittaessa 24h liikkeessä. Tiesin, että polkujuosten selkeitä polkuja pitkin ei noin kauaa tule reissussa menemään. Mutta kun kaikille tuntureille ei mene polkuja ja laet ovat rakkaisia (= hitaita kulkea), niin en osannut ollenkaan arvella kuinka pitkään reissu tulee kestämään. Juomista kannoin maksimissaan litran mukana. Toinen 0,5l pullo oli varalla ja toinen jatkuvassa käytössä. Juoksureppu painoi lähtöön noin 5kg.

Olin suunnitellut huiputtaa tunturit seuraavassa järjestyksessä:

1. Ylläs
2. Kesänki
3. Lainio
4. Pyhä
5. Aakenus
6. Kukas
7. Kuer

Retkipäivä oli aamusta lähtien aurinkoinen ja kuuma. Oma kroppa ei tykkää kuumasta kelistä ja kuuma hyydyttää helposti. Olen myös huono syömisen lisäksi juomaan pitkillä retkillä. Joten hieman jännittynein tuntein lähdin liikkeelle. Lähdin liikkeelle läheltä Äkäshotellia ja nousin Kellokkaalle samasta kohtaa missä talvella menee latu. Kellokkaalta suuntasin Ihmisen ringille ja siitä Y1:n luokse. Y1:n luota jatkoin matkaa huoltotietä pitkin ylös asti. Ylempänä huomasin, että pohkeet oli menneet tukkoon tunkkauksesta, mutta onneksi ne aukesi kun pääsi juoksemaan. Ylläksen päällä olin ajassa 1h 16min, matkaa oli kertynyt 7,3km ja nousumetrejä 502.

Ylläkseltä lähdin laskeutumaan huoltotietä pitkin ja pelkäsin reisieni puolesta. Ei olisi kiva jos etureidet kipeytyy jo heti ensimmäisessä alamäessä. Ja kipeytyihän ne. Huoltotieltä käännyin Jokerikuppilalle, siitä Varkaankurua pitkin ja reisiä mahdollisimman hyvin säästellen alas lähelle Kesänkijärveä. Kesängin keitaalta lähdin rauhassa nousemaan Pirunkurua ylös Kesängin päälle. Kesängin huipun rakkaiset osuudet oli yllättävän helpot kuljettavat ja mukavan pitkälle ylös pääsi rakat melko hyvin kiertämään. Kesängin päällä olin ajassa 2h38min, matkaa oli kertynyt 16,9km ja nousumetrejä 856.

Kesängin huipulta pudottelin Tahkokuruun ja jatkoin siitä latupohjia seurailevaa polkua pitkin Hangaskurun kotalaavulle. Tässä vaiheessa homma oli vielä täyttä nautintoa, vaikka ensimmäiset rakot olivat ilmoittaneet tulostaan. Hangaskurusta seurasin vähän matkaa Kotamajalle menevää polkua, mutta jossain vaiheessa vaan otin ja käännyin kohti Lainion huippua. Käytännössä kävelin tästä koko matkan Lainion päälle. Myös Lainiolla rakkaiset osuudet oli vähemmän pahoja kun mitä oli ajatellut. Lainion päällä olin ajassa 3h48min, matkaa oli kertynyt 23,2km ja nousumetrejä 1176. Lainiolta alas tullessa pystyi lyhyitä pätkiä juoksemaan, mutta pääasiassa se meni kävelyksi. Kun pääsin Hangaskuru - Kotamaja polulle takaisin, pystyi taas hölkkäämään.

Kotamajalta lähdin nousemaan jyrkkää polkua pitkin Pyhän päälle. Pyhällä polku oli jotenkin tosi ihanaa kuljettavaa. Tämä on sellainen polku, jolle tulen vielä tänä kesänä palaamaan. Polku meni Pyhällä olevalle lammikolle, joten kun näin huipun, poikkesin polulta ja kävin huiputtamassa Pyhän. Pyhän päällä olin ajassa 4h52min, matkaa oli kertynyt 29,3 km ja nousumetrejä 1392. Huiputuksen jälkeen etsin taas polun ja seurailin sitä takaisin Kotamajalle.

Kotamajalta suunta oli Aakenukselle. Edessä oli pitkä siirtymä Pyhäjärven autiotuvalle ja siitä nousu Aakenukselle. Polku Kotamajalta Pyhäjärven kämpälle oli hyvää juostavaa polkua. Välillä oli jonkun verran kosteita paikkoja, joita kiertelin. Koko reissun aikana välikuolema tuli vaan kerran ja se tapahtui juuri tällä välillä. Olin syönyt liian vähän, enkä halunnut pysähtyä syömään kun tossun alla oli hyvää juostavaa pätkää. Välikuoleman aikaan kropan väsymisen lisäksi mieli alkoi väsyä. Hetkellisesti kävi mielessä, että onkohan minusta tähän hommaan, mutta onneksi se epäilys meni nopeasti ohi. Pyhäjärven kämpällä huuhtelin naamaani järvivedessä, kaivoin leivät repusta ja lähdin kävelemään polkua pitkin kohti Aakenuksen huippua. Vähän matkan päässä olleesta purosta täytin vesipullon ja laitoin sekaan kofeiinillisen elektrolyyttitabletin. Näillä toimilla elämä alkoi voittaa ja Aakenuksen päällä olin taas hyvissä voimissa. Aakenuksen päällä olin ajassa 7h30min, matkaa oli kertynyt 44,3km ja nousumetrejä 1799. 

Alas tullessa totesin, että niin kiire ei ole ettei lumiukkoa ehdi tehdä, joten pysähdyin matkalla väkertämään lumiukon. Polku Pyhäjärveltä Aakenukselle ja takaisin oli osittain juostavaa. Jos en olisi ollut yksin, olisin varmasti tällä välillä juossut enemmän. Nyt pelotti, että teknisemmässä maastossa kaadun, lyön pään ja jään tajuttomana pötköttämään tunturiin ja tukehdun oksennukseeni. Päätin siis ottaa erityisen varovasti koko reissulla.

Pyhäjärven kämpältä suuntasin kohti Kotamajaa ihan eri energioilla, millä olin matkaa taittanut toiseen suuntaan. Eikä matkakaan tuntunut tähän suuntaan niin pitkältä. Kotamajalta nousin reittiä pitkin kävellen Kukaksen päälle. Kukaksen päällä olin ajassa 10h13min, matkaa oli kertynyt 59,5km ja nousumetrejä 2115. Olin jo paljon ennen Kukasta todennut, että reissuun ei tule menemään ollenkaan niin paljon aikaa kuin olin pelännyt. Olin myös todennut sen, että suunnitelmani nauttia yöttömästä yöstä pitkälle aamun pikkutunneille, ei tule toteutumaan. Olen edennyt siihen nähden ihan liian nopeasti.

Kukakselta juostessa alas alkoi jalat näyttää ensimmäistä kertaa merkkejä siitä, että useampi kilometri on jo tullut taivallettua. Yllättävän hyvin olikin jo tähän asti mennyt. Kukaksen ja Kuerin välissä oli myös reissun pahin kohta: jokunen kilometri asfalttia. Vanhempani olivat ajelleet tänä päivänä pohjoiseen ja tulivat tsemppaamaan asfalttipätkän varrelle. Lähdin nousemaan kohti Kuerin huippua Kuerkievarilta lähtevää polkua pitkin. Polku oli välillä todella selkeä ja välillä se haarautu useammaksi poluksi, jotka yhdistyivät taas myöhemmin. Lähellä huippua oli rakkaisempi kohta ja kadotin polun. Ylös mennessä se ei haitannut, sillä suuntasin vain kohti huippua. Kuerin päällä olin ajassa 11h47min, matkaa oli kertynyt 70,6km ja nousumetrejä 2350. 

Lähdin laskeutumaan Kuerilta ja melko nopeasti totesin, että eksyin Kuerkievarille menevältä polulta. Vähän jäykillä jaloilla yritin taiteilla kohtuullisen jyrkissä rakkakohdissa ja toivoin, että pysyisin pystyssä. Jonkun ajan päästä löysin polun, jota lähdin seuraamaan. Ja nopeasti totesin polun menevän samasta kohdasta kuin mistä menee talvipolku Kuerille. Se tarkoitti sitä, että edessä olisi suoalue ja hetken päästä olinkin suon reunassa. Märkä suo ilman pitkospuita. Mutta onneksi reissu niin lopussa, että kenkien uittaminen suossa ei haitannut ja viileä suo teki itse asiassa kutaa jaloille. Viimeiset kilometrit oli helppoa maastoa ja sain vielä kellotettua ihan hyviä kilometriaikoja.

Kotona olin klo 22.02. Matkaa olin kertynyt yhteensä 76,56km, nousumetrejä 2370 ja aikaa tuohon kaikkeen oli kulunut 12h46min. Olin kulkenut pisimmät matkan poluilla mitä olen ikinä mennyt ja pääkin oli hyvin kestänyt matkantekoa yksin. Jalat oli hämmentävän hyvässä kunnossa kun pääsin kotiin. Reissun aikana rakot oli vaivanneet enemmän kuin kipeät lihakset. Jossain vaiheessa menin sekaisin siitä, että kuinka paljon join reissun aikana. Mutta selvästi riittävästi, koska kuuma kesäinen keli ei hyydyttänyt ja lopettanut matkaa ennen aikojaan. Syönyt olin reissun aikana alle 2000kcal, joka oli minulle liian vähän. Mutta aina sitä oppii.

Mahtava reissu takana ja voisin ehdottomasti käydä reissun tekemässä joskus uudestaan. Ehkä silloin pääsisi matkan tekemään alle 12 tuntiin.

Vaellus Suomi-Ruotsi-Norja (5-19.7.2019), Osa 3

Trilogiaksi muotoutunut vaelluskertomus kesän vaellukselta on päässyt viimeiseen osaansa. Tässä on siis vaelluksen kolmas ja viimeinen osa, joka pitää sisällään paljon rakkaa, nukkumapäivän, yhden päivän päiväretken ja paluun Kilpisjärvelle Retkeilykeskukselle. 

Vaelluksen ensimmäinen osa löytyy täältä.

Ja vaelluksen toinen osa löytyy täältä.

15.7 Ma 

Rakkapäivä 

Kun sun naama on aamulla reippaasti turvoksissa, niin mietit miksi et juonut eilen tarpeeksi vettä.

Aamulla lähdettiin toteuttamaan edellisenä iltana tehtyä uutta reittisuunnitelmaa. Sillä tuloksella, että löydettiin itsemme valtavasta (siis oikeasti todella valtavasta) rakkakivikosta. Sitä vaan jatkui ja jatkui. Sisukkaasti ja välillä enemmän ja vähemmän ärtyneenä vaan taivallettiin uhmalla eteenpäin. Siinä vaiheessa kun oltiin kuljettu noin kolme tuntia ja noin kolme kilometriä (suorastaan päätä huimaava vauhti!), alkoi usko hiljalleen loppua. Olin jo aiemmin tarkastanut kartasta, että onko siinä joku merkki reittimme kivikosta, mitä en ollut huomannut tai ymmärtänyt. No ei ollut! Ihan vaan pelkkää nättiä valkoista (eli puuton alue), joka jossain kohtaa tarkoitti lähes ylitsepääsemätöntä kivikkoa ja toisessa aivan kuljettavaa alustaa. Sitä on liian hyvään palveluun tottunut, kun Suomen kartoissa kivikkojen paikan näkee kartasta. Päätettiin jättää rinkat ja käydä yhden mäen päällä katsomassa tilannetta. Lähinnä, että onko järkevää jatkaa rinkkojen kanssa sinne suunnalle mihin oltiin ajateltu yöksi. Jouduttiin toteamaan, että ei todellakaan ole järkevää. Rakka vaan jatkui ja jatkui, eikä telttaa olisi saanut suunnitellussa paikassa pystyyn ellei olisi halunnut sitä suoraan kivien päälle pystyttää. Ei muuta kun uutta suunnitelmaa peliin. 

Rakkaa niin pitkälle kun näkee.

Päätettiin kiertää yksi läheinen järvi ja toivottiin, että sen toisella puolella olisi joku paikka mihin teltan saisi pystyyn. Ainakin siellä näytti, että harmaan kivikon sijasta olisi myös vähän vihreää näkyvillä. Moottorikelkoille tarkoitettuja reittimerkkejä oli lähistöllä enemmänkin ja haaveilin välillä talvesta; siitä kuinka lumi saa kivikon katoamaan ja järvet jäähän ja hiihtämään pääsee melkein missä vaan ja vieläpä helposti!  

Hitaasti kiveltä kivelle hypellen päästiin kuitenkin lopulta järven toiseen päätyyn ja löydettiin vähän matkaa alempaa paikka teltalle. Oltiin kuitenkin rakkakivien saartamana. Matkaa ei pystynyt jatkamaan ilman, että kahlasi kunnon rakan läpi. 

16.7 Ti 

Nukkumapäivä 

Aamulla oli pieniä sadekuuroja. Jäätiin odottamaan josko sadekuurot loppuisi, maa vähän kuivuisi ja päästäisi turvallisemmin liikkeelle. Ajatus hyppimisestä märältä kiveltä toiselle, liukastuminen paikassa, jossa puhelin ei kuulu ja itsensä satuttaminen, ei kuulostanut hyvältä vaihtoehdolta. Tasaiseen tahtiin koko päivän tuli pieniä sadekuuroja ja ajateltiin jo, että lähdetään yötä vasten liikkeelle. Päivä ja ilta meni lähinnä nukkuessa ja välillä herättiin ratkomaan sudokuja. En käsitä mistä sitä unta vaan riitti ja riitti. Illalla keli näytti samalta kuin koko päivän, joten jatkettiin nukkumista yön yli. 

17.7 Ke 

Rakan keskeltä Galggojärven eteläpäähän

Se oli minun synttäripäivä! Sen kunniaksi syötiin aamulla yhden keksin sijasta kaksi keksiä kumpainenkin. Mitä luksusta! 

Ihan yritän näyttää, että kuinka vanha musta tulikaan.

Lähdin johdattamaan meitä karussa maastossa eteenpäin ja toivoin, että löydän reitin, jossa olisi mahdollisimman vähän rakkaa. Suunnistaminen onnistui lähestulkoon loistavasti ja päästiin asiallisessa ajassa selvemmille vesille. Olipa taas ihana kun ei tarvinnut niin tarkkaan miettiä jokaista askeltaan. Nähtiin myös todella paljon lakkoja kukassa - siinä oli minulle synttärikukkaa kerrakseen. 

 

Lounaalla katseltiin, että näinköhän nostaa sadepilveä päälle. Syötiin nopeasti ja jatkettiin matkaa. Myöhemmin saatiin yksi sadekuuro päällemme ja mentiin sen ajaksi tuulipussiin lounaalle nro. 2. Sade meni onneksi nopeasti ohi ja päästiin jatkamaan matkaa. 

Kavereita oli taas matkassa.

 

Näkymä tuulipussista sadekuuron jälkeen.

Käveltiin asfalttitielle ja tietä vähän matkaa. Sillä lyhyellä tiellä kävelyllä melkein jäätiin karavaanarin alle. Käveltiin sillalla tien vasemmassa reunassa, rekka tuli meidän takaa omalla puolellaan tietä ja karavaanari edestäpäin samalla puolella kuin me. Karavaanari ei halunnut yhtään jarrutella, vaan oltiin lopulta kaikki sillalla vieretysten. Ei kyllä jäänyt varmaan mihinkään väliin juurikaan ylimääräistä tilaa. Jos olisin ojentanut kättä vähän sivulle, olisi se jäänyt karavaanarille matkamuistoksi. Selvittiin kuitenkin säikähdyksellä ja luikittiin häntä koipien välissä takaisin metsään. 1,5 viikon omassa yksinäisyydessä olon jälkeen kosketus muihin ihmisiin oli karmaiseva. 
Löydettiin vähän matkan päästä hyvä telttapaikka ja tehtiin teltanpystytysennätys: näytti siltä, että yksi sadepilvi nousee päälle ihan juuri ja haluttiin telttaan sateelta suojaan. Eihän se pilvi sitten tullut, mutta saatiinpa teltta nopeasti pystyyn. 

Kun vähän satelee ja et halua mennä ulos keittämään ruokaa.

18.7 To 

Päiväretki Norjan puolella + Kilpisjärvellä 

Oli aika viimeisen päiväretken. Suunnitelma oli taas hyvä, mutta sekin tyssäsi joen ylitykseen (kun ei tee mieli kastella jalkojaan kylmässä vedessä). Joten suunnitelmat uusiksi. Haahuiltiin siellä ja täällä, mutta oltiin kuitenkin sellaisella alueella, jossa ei oltu ennen haahuiltu. Nähtiin retkellä paljon sodan aikana saksalaisille kuulunutta tavaraa ja mietiskeltiin, että hienoissa paikoissa hekin ovat saaneet olla. Retkelle tuli vahingossa pituutta 20km, mutta nähtiinpähän vielä paikkoja, joita ei oltu ennen nähty ja saatiin nautiskella retkellä olemisesta. 

Vaihdettiin toiseen maahan.

 

Tällaisilla reissuilla sitä huomaa kuinka lähellä luonto onkaan, kun nähtiin illalla hammaspesulla hieno tuuhea kettu yllättävän lähellä meitä.  

19.7 Pe 

Saanan huiputus matkalla Retkulle 

Reissun viimeinen päivä. 

Piti tarkastaa, että onko tukka kuinka likanen ja se tehtiin ottamalla kuva.

Aamuräjäytys teltalla.

Pasta ja nuudelit eivät vielä onneksi tulleet korvista ulos minulla, mutta Atella alkoi jo tökkimään. Rinkka oli jo niin kevyt, että ei se menoa hidastanut. Oltiin nopeasti Saanan lähettyvillä. Jätettiin suunnitelman mukaan rinkat odottamaan, vaihdettiin vaelluskengät polkujuoksukengiksi ja lähdettiin kiipeämään Saanalle. Onhan siellä huipulla tullut jo monta kertaa käytyä, mutta silti sinne aina vaan haluaa uudestaan ja aina siellä on yhtä mukava käydä. Uusien portaiden rakentaminen oli meneillään. 

Kahden viikon kahden hengen roskat on siinä. Kaikki mitä vietiin luontoon, tuotiin myös sieltä pois.

Klo 14 oltiin jo Retkulla. Illalla vaatteiden pesua ja ylensyömistä. 

P.s  

Tuolla suunnalla on hyvä polkujuoksureitti jos haluaa nähdä mahtavia maisemia ja jos haluaa käyttää päivän juoksemiseen: Kolmen valtakunnan raja - Pältsastugan - Rostahytta - Gappohytta - Goldahytta - Kolmen valtakunnan raja. Matkaa tuolle reitille tulee noin 60km ja maisemat on mitä mahtavimmat. Jospa vielä joskus pääsisi tuonne juoksemaan.