Lapponia

Onnen päivänä, eli perjantaina 13. päivänä kävin hiihtämässä aikuisikäni toisen hiihtokisan. Eli Lapponia-hiihdon puoli huikosen (40km). Kävin samaisessa kisassa viime vuonna, joten tänä vuonna oli tavoitteena maaliin pääsyn lisäksi parantaa viime vuoden aikaa. Kuinkas sitten kävikään..

Lähtöpaikan maisemat

Ajeltiin Ylläkseltä Römperin rantaan lähtöpaikalle ja oltiin pelipaikoilla reilu tunti ennen lähtöä. Vähän välipalaa, kamppeet kuntoon ja noin 10min ennen lähtöä starttipaikalle. Ihan vain, jotta saatiin todeta että lähtö viivästyy 30min, koska toimitsijat oli unohtaneet ottaa rannassa jaettavat numerolaput mukaan. Rannassa pystyi aistimaan, että viime vuoden kohtalainen myötätuuli oli tänä vuonna muuttunut napakaksi vastatuuleksi. Aurinko paistoi ja lämmitti todella paljon.

Viimein lähtö tapahtui klo 13. Jättäydyin suosiolla letkan loppupäähän koska lähes kaikki muut hiihtäjät näytti kovemmilta menijöiltä kuin mitä minä. Olin tehnyt kisataktiikan: otan juomarepun selkään ja pysähdyn juottopaikoilla vasta sitten kun repussa oleva urheilujuoma on loppunut. Jos sillä tavalla saisin sen minuutin pois loppuajasta ja näin viime vuotta paremman ajan.

Ensimmäiselle juottopaikalle eli ladolle asti hiihdettiin letkassa. Letkan muut henkilöt pysähtyivät juomaan ja minä lähdin yksin nousemaan ylämäkeen. Mäen päällä sain ensimakua siitä mitä lähes koko loppumatka tulee olemaan: hirmuinen vastatuuli ja yritin vaan epätoivon vimmalla puskea eteenpäin. Tajusin että helpolla en tule maaliin pääsemään, jos edes jaksan maaliin asti. Kenenkään peesiin en päässyt nyt, enkä koko loppumatkasta. Useampi kilometri ennen Pallasta hiihtobaana oli lämmennyt niin, että niissä kohdissa johon paistoi aurinko, oli jarru. Useamman kerran koko reissun aikana "nokittelin" kun varjossa luisti hyvin ja auringossa vauhti hidastui selvästi. Mutta kertaakaan en mennyt nenälleni!

Pallaksen jälkeisissä laskuissa ei tarvinut juurikaan jarrutella kun latu oli yksi iso jarru (tosin vaan niistä kohdista mihin paistoi aurinko). 30km maaliin -kyltti oli tullut nopeasti vastaan, samoin kuin 20km maaliin -kyltti. Sen sijaan tuntui ettei 10km maaliin -kyltti tule ikinä vastaan. Hieman Pallaksen jälkeen olin jo todennut, että viime vuoden aika ei tule parantumaan. Uusi tavoitteeni oli päästä maaliin, joka sekin siinä 10km kylttiä odotellessa tuntui hieman epävarmalta tavoitteelta. En kuitenkaan halunnut antaa periksi, joten ei auttanut muu kun puskea vastatuuleen.

Viimein 10km kyltti tuli ja sitten kohta olikin enää 5km maaliin. Edessä oli reissun raskain osuus, eli loppunousut Olokselle. Vastatuulesta huolimatta olin loppunousujen alkaessa viime vuoteen verrattuna paremmissa voimissa. Viime vuonna ensimmäisen jyrkemmän nousun kohdalla yritin epätoivon vimmalla luistella, mutta ei sitä kovin kauniiksi menoksi voinut varmastikaan sanoa. Tänä vuonna ensimmäinen jyrkempi nousu meni kohtuudella. Myöhemmin kyllä alkoi hapottaa jaloissa sen verran, että joudun yhdessä mäessä vaihtamaan kuokan ankaksi. Mutta en mennyt haarakäyntiä!

Lopussa alkoi jo sen verran väsyttää, että viimeisessä alamäessä ei enää huvittanut yhtään jarrutella. Ajattelin, että keräilen itseäni sitten sieltä mäen alta jos ajan ulos ladulta. Ja maaliin olisi voinut vaikka hölkätä jos suksille olisi rytäkässä käynyt jotain. Onnistuin kuitenkin laskemaan mäen kaatumatta. Maaliin pääsin ajalla 2.53, eli noin 5min huonommin kuin edellisenä vuonna. Vaikka en juossutkaan maratonia, niin post-marathon blues iski heti maaliin päästyä. Ruoskin itseni vielä pienelle palautteluhölkälle.

Nyt on pari päivää kulunut Lapponia-hiihdosta. Eilen kävin kannustamassa Ylläs-Levi hiihtäjiä Äkäslompolon jäällä ja iltapäivällä hiihtelin 23km palauttavan hiihdon. Tänään hiihdin 47,5km ja totesin, että lihakset tuntuu hyviltä. Ehkä olisi perjantaina pitänyt yrittää mennä vähän lujempaa kun en ole tällä hetkellä tämän väsyneempi..? Post-marathon blues on osittain jo selätetty. Asiaa auttoi se, kun katsoin, että viime vuoden toiseksi sijoittunut oli tänä vuonna hiihtänyt noin 11min huonommin viime vuoteen verrattuna. Ja olen myös ymmärtänyt, että myötätuuli on eri asia kun vastatuuli ja että keli muutenkin oli tänä vuonna viime vuotta raskaampi. En siis usko, että kunto on huonontunut radikaalisti. Kaikesta huolimatta sen verran jäi tästä hommasta hampaankoloon, että aion mennä ensi vuonna taas puoli huikoselle ja yritän (taas) parantaa ensimmäisen kilpailun aikaani.