Muotkan vaellus

Maanantaina 24.7 ensin Ylläkseltä autolla Sodankylään, josta bussilla Muotkan Ruoktuun. Ilma oli muuttunut edellisen viikon +12 asteesta huomattavasti lämpimämmäksi ja hellettä oli luvattu alkaneelle viikolle. Edellinen viikko oli mennyt pääosin lepäillen kun NUTS Ylläs Pallaksen jälkeen sain itseni kipeäksi. Maanantaina edelleen yskä hieman vaivasi ja kuumeen mittaamisen olin lopettanut lauantaina koska kokoajan jaksoi pitää pientä ylilämpöä. Parempi vaan kun ei tiedä mittarin lukemia niin voi hyvillä mielin lähteä vaeltamaan. Jäätiin siis bussista Muotkan Ruoktussa n. klo 18 ja paarmat tuli heti tervehtimään. Ei muuta kun rinkka selkään ja taivaltamaan noin 4km ensimmäisen yön leiripaikalle. Heti alkumatkasta aloin hikoilla enemmän kun koskaan. Olin hämilläni. Äitini harrastaa järisyttävän kovaa hikoilua - nytkö minä olen oppinut samoille tavoille? Hiki vaan tippui karttalaukun ja kameran päälle. Onneksi molemmat oli vedenpitävissä pusseissa. Hyttyset oli ihan liian seurallisia ja niitä oli ihan liian paljon. Joskus 3km jälkeen luovutin ja laitoin viimein hyttysmyrkkyä. Kylläpä helpotti! 

Ensimmäinen ilta

Telttapaikalle päästyämme halusin vain käydä pulahtamassa lammessa. Oli niiiiin kuuma. Pienessä mielessäni mietin, että mitähän tästä vaelluksesta oikein tulee. Olen ollut vasta kipeänä, rinkka tuntuu painavan liikaa ja mun kroppa tykkää helteestä vaan jos saa makailla ottamassa aurinkoa. Illalla päätettiin, että vaelletaan koko aika pelkästään Muotkassa (alkuperäinen suunnitelma oli kävellä myös Lemmenjoella). Mennään lyhyempiä päivämatkoja ja pidetään riittävästi taukoja jos ilma ei viilene.

Seuraava aamu tuntui kuumalta jo klo 8. T-paita päällä ja housut lyhennettyinä shortseiksi lähdettiin jatkamaan matkaa. Oltiin katsottu sellainen reitti mikä menisi mahdollisimman paljon puuttomassa tunturissa. Tunturissa oli vähemmän hyttysiä ja paarmoja ja pienikin tuulenvire viilentää mukavasti. Pidettiin rauhallinen lounastauko tunturin päällä olevan lammikon rannalla ja nautittiin maisemista. Ei ollu kylmä kun lämpö oli päivällä varjossa +26 astetta.

Illalla 12km vaelluksen jälkeen oli jo sellainen olo, että kiva löytää leiripaikka. 12km?!? Kyllähän mä olen ennekin pystyny menemään 25kg rinkalla 17km ja nyt jo 12km kohdalla halusin leiriytyä. Laitoin sen sairastelun ja kuuman ilman piikkiin. En halunnut myöntää, että mulla on huono kunto. Illalla oli myös kropan tarkastuksen aika: sääret - palanu, käsivarret - palanu, naama - palanu, alaselkä - kunnon turvotuspatti rinkasta ja solisluut - arat patit rinkan takia. Hienoa. Näillä on hyvä jatkaa.

Seuraavana aamuna teltassa lämmintä +27 astetta, joten heräämisen jälkeen oli pakko suorittaa paniikinomainen ulostautuminen teltasta. Kuuma päivä taas tulossa koska pilviä ei näkyvissä. Eilisten palamisten takia en housuja lyhentänyt shortseiksi ja t-paita vaihtui pitkiin hihoihin. Naamaan suojakerroin 50 eilisestä viisastuneena. Edellistä päivää kuumempi tulisi olemaan, mutta en halunnut palaa pahemmin. 

Lounastauko

Taas mahdollisimman paljon tunturissa menoa. Päivälämpötila sama kun eilen. Välilllä siis tuskastuttavan kuuma jos ei yhtään tuullut. Mutta pitkistä vaatteista en luovu! Ajattelin, että onneksi nämä helteet ei ollu NUTS Ylläs Pallaksen aikaan. Olisin varmaan siellä kuukahtanut tunturiin. Olen huono nesteyttämään itseäni, joten helteisinä päivinä ei juuri pissalla tarvinu ravata. Tänäänkin 13km taivalluksen jälkeen olin valmis leiriytymään (koska seuraavalle purolle olisi kartan mukaan ollut useampi kilometri).

Torstaina aamulla porot herättelivät kun tulivat lähistölle kilisyttelemään kellojaan ja röhkimään. Taivaalla näkyi jo pilviä - mahtavaa! Ilma ei kuitenkaan ollut sen viileämpi kuin muinakaan päivinä, mutta ehkä aurinko hieman vähemmän paahtaisi pilvien ansiosta. Tänään oli tarkoitus mennä Kurtojoen kämpälle. Se tarkoitti sitä, että edessä oli edellisiä päiviä enemmän puiden seassa menoa eli enemmän hyttysiä sekä muutaman kilometrin pidempi matka. Kuumaa oli edelleen kun mittari yhdellä tauolla näytti +25 astetta. Kyseinen tauko pidettiin metsikössä kun oli vaan pakko saada vähän jotain syötävää. Hyttysiä oli hulluna ja tuntui että hyttysmyrkkykään ei kunnolla auta. Levottomasti liikkuen ja huitoen syötiin vähän jotain että päästään taas jatkamaan. Virallisella lounastauolla porot meinasi tulla maisetelmaan meidän nuudeleita. 

 

 

Jokunen kilometri ennen kämppää alkoi sataa. Aiemmin päivällä ukkonen oli jyrissyt, mutta se pilvi oli onneksi kiertänyt meidät. Vaatteet kosteana päästiin kämpälle ja matkaa oli tälle päivälle kertynyt 15km. Kämpän lähellä meni sen verran iso joki/puro, että siinä pääsi pesulle kunnolla. Oli mukava käydä pesulla, mutta nautintoa hieman himmensi se, että varmaan tuhat itikkaa oli ruokailemassa heti kun paljasta ihoa oli näkyvissä.. Illalla teki kunnon ukkosen, joka meni ihan kämpän yli. Satoi, salamoi ja jyrisi niin kovaa, että olin tyytyväinen että näytelmää sai katsoa tuvan ikkunan läpi. Jyrinä tuntui jaloissa asti; jotenkin siis tärisytti mökkiäkin. Tai sitten mä vaan olen jotenkin liian herkkä tuntemaan kaikki jyrinät.

Seuraava aamu valkeni TAAS aurinkoisena ja kuumana. Edellisen illan sateen jäljiltä metsä oli todella märkä. Tarkoituksena oli suunnata Stuorraäytsin tuvalle yhden väliyön taktiikalla. Taas mittari huiteli siellä +26 paikkeilla päivällä. Pidettiin pitkä ja rauhallinen lounastauko tunturissa. Nähtiin myös matkalla hirviemo ja vasa. Matkan loppupuolella alkoi taas sadella. Laitoin päälle sateenpitävän takin. Kävelin sen kanssa muutamat viimeiset kilometrit ja mietin että mikähän järki tässä taas oli. Hikoilin takin alla niin paljon, että oli märkyyden puolesta ihan sama vaikka olisin kävellyt kaatosateessa ilman takkia. Hyvä veto tähän väliin varsinkin kun tämän jälkeen paita ja toppi oli litimärät ja ilma lämmin mutta todella kostea. Tiesin, että yön aikana vaatteet eivät tule kuivamaan, joten aamulla saan laittaa päälleni litimärät vaatteet. Ei kuulosta mukavalta ja voin kertoa, että ei ollut mukavaa. Käveltyä tuli noin 14km.

Aamulla oli märkää

Rauhallinen lounastauko

Lauantaina liikkeelle märissä vaatteissa. Edelleen ilma oli lämmin, mutta nyt oli isoja pilvenmurikoita liikkeellä. Kovasti näytti sille, että voidaan saada sadetta niskaamme. Aurinko kuitenkin paisteli sen verran, että kuivateltiin vaatteitamme rinkan päällä matkan varrella. Lounastauko haluttiin taas pitää tunturissa hyttysongelman takia. Tuntureiden välissä olimme yhden puron ylittäneet kahlaten ja jalkoja kuivatessa taas oli "jokunen" hyttynen tekemässä lähempää tuttavuutta. Joten ei sitä semmoiseen paikkaan mieluusti jää pidempää taukoa pitämään. Kovasti satavan näköisiä pilviä oli tulossa meidän suuntaan, joten ajatus oli se, että nopeasti vaan lounas naamaan ja matkaa jatkamaan. Sateessa on mukavampi kävellä kuin syödä. Lounaalla katselimme kuinka kaksi eri ukkosrintamaa ohitti meidät - toinen toiselta puolelta ja toinen toiselta. Meidän onneksi ukkonen ei tullut päälle koska tunturissa ukkosen aikaan saattaisi tulla äitiä ikävä. Stuorraäytsin tuvalle päästiin hyvissä ajoin. Hetken päästä tupaan tuli myös 8 ihmistä ja 2 koiraa. Tunnelma oli tiivis ja kun ruokaa alettiin tehdä, niin todella kuuma. Tulin siihen tulokseen, että haluan yrittää nukkua yöllä mahdollisimman hyvin ja kuumassa ahtaassa tuvassa siitä ei tule mitään. Joten kävin illalla pystyttämässä teltan tuvan läheisyyteen ja vietin yön siellä.

Vaatteiden kuivattelua

Siellä se ukkonen ja sade meni

Sunnuntaina pidettiin välipäivä. Hengailtiin tuvalla ja annettiin kropan levätä. Yllättävän nopeasti päivä meni vaikka mitään ei tullutkaan tehtyä. Ilmakin oli aikaisempiin päiviin verrattuna hieman vähemmän helteinen. Tämä yö nukuttiin tuvassa.

Maanantaina aamulla kun katsottiin ikkunasta ulos, niin näkyi sumusadetta, tuulta ja lämpötila oli tipahtanut +8 asteeseen. Lähdettiin liikkeelle, noustiin tunturiin ja todettiin että ilma on todella kylmä. Sormet oli kylmyydestä, tuulesta ja kosteudesta tönkkönä, mutta oli turha laittaa hanskoja koska ne vaan olisi kastunu. Tunturissa näkyvyys oli hieman heikko, tuuli todella kova ja sumusade todella kasteleva. Muutamaan kertaan kun lisäilin vaatetta, niin lopulta t-paita + irtohihat, pitkähihainen paita ja sateenpitävä takki -kombinaatiolla oli sopivan lämmin kunhan vain pysyi liikkeellä. Jos pysähtyi niin kylmähän se tuli. Vaatteiden lisääminen oli kuitenkin haaste sinänsä, koska sormet oli kylmyydestä niin tönkkönä ettei rinkan ja takin vetoketjua meinannut saada auki. Mutta nyt jaksoi paljon paremmin edetä! Illalla kun päästiin teltalle, niin kilometrejä oli kertynyt yli 18 ja enemmänkin olisi jaksanut helposti. Toki rinkka oli alkupäiviin verrattuna kevyempi, mutta kyllä tuo viileämpi kelikin vaikutti.

Tiistaina, eli viimeisenä aamuna, käveltiin telttapaikalta 3km Sulaojalle. Sieltä bussin kyytiin ja kotia kohti. Edessä oli 23h matkustamista ennen kun pääsi kotiin. Bussikuski ajoi kun reikäpää, mutta hengissä selvittiin. Rovaniemellä odottelin junaa melkein neljä tuntia, mutta oli se odottamisen arvoista. Junassa pääsin suihkuun ja lakanoiden väliin nukkumaan. Seuraavana aamuna vähän ennen kymmentä raahustin sateessa juna-asemalta kotiin. Oli se kotimatka paljon pidempi kun mitä se oli Oulussa asuessa, mutta hyvin se meni. Ei muuta kun rinkka tyhjäksi ja pyykkäämään.

Yhteenveto:
+ uuteen alueeseen tutustuttu (Muotka)
+ ensimmäinen todellinen hellevaellus koettu
+ sai tuulettaa aivojaan kun ei tarvinu murehtia mistään
+ Lapissa vaan on mukavaa
- hyttysiä ja paarmoja ei olisi tarvinut kokea
- ruokaa oli liikaa mukana
- miksi mulla ei ollu aurinkorasvaa mukana?

NUTS YlläsPallas 55km

Aika tehdä pieni summaus siitä, että miten NUTS YlläsPallas 55km polkujuoksu meni.

Saavuin Ylläkselle jo maanantaina. Tuntui kun kotiin olisi tullut. Lappi on mun paikka.

Alkuviikko piti sisällään lyhyitä päiväretkiä ja yhtenä päivänä kävin Kellokkaassa tarkastamassa kartasta Pallas- Hetta -reitin. Olen matkan vaeltanut muutamaan kertaan, mutta Montell-Hannukuru -väli oli täysin pimennossa. Kartan vilkaisu auttoi muistamaan senkin välin. Nyt oli hyvä lähteä lauantaina reissuun kun oli kunnon hahmotus koko reitistä.

Päiväretkellä Äkäsmyllyllä.

Perjantaina pieni kurkkukipu vaivasi. Annoin siinä vaiheessa kropalleni vaihtoehdot: joko juoksen terveenä tai kipeänä, mutta poluille aion mennä. Kävin katsomassa perjantain startit Ylläksellä ja toivoin, että olisin itsekin päässyt jo tositoimiin. Pe-la yö meni huonosti nukkuessa kun mielessä pyöri että "Pääsenköhän Pallakselta Hettaan asti?", "Jaksanko ne ylämäet?", "Hyydynkö Pyhäkeron nousuun?",  "Kestääkö jalat ja varsinkin kestääkö pää?", "Toivottavasti ehtisin Hettaan niin että ehtisin katsomaan palkintojenjaon", "Osaanko syödä ja nesteyttää oikein matkan aikana?". Lauantain ensisijainen tavoite oli päästä maaliin. Salaa haaveilin, että ehtisin maaliin katsomaan palkintojenjaon. Ensimmäinen pidempi matka poluilla ja koskaan en ollut edes maratonia juossut, niin maaliin pääseminenkään ei ollut täysin varmaa.

Perjantaina ei meinannu kaaretkaan pysyä pystyssä.

Lauantaina aamulla kurkkukipu oli onneksi poissa. Pallaksella olin hyvissä ajoin. Samalla kun jännitin omaa tulevaa koitostani, seurasin jännityksellä GPS-seurannasta 134km matkalaisten maaliintuloa. Klo 12 viimein päästiin starttaamaan kohti Hettaa. Olin suunnilleen letkan puolivälissä ja ensimmäinen nousu aina Taivaskerolle asti meni nopeasti ja helposti. Rihmakurulle menevässä alamäessä kengät kastuivat ensimmäisen kerran ja sen jälkeen oli mukava mennä kun ei ollut enää mitään syytä varoa lätäköitä. Kivikot ja liukkaat pitkokset etenin varovasti. Tavoitteena oli olla kaatumatta. Jo alamäessä Rihmakurulle alkoivat reidet ilmoitella, että alamäet ei ole mun juttu. Nammala tuli ja meni ja samoin rakas Montellin kämppä. Matka eteni hyvin ja selkiä tuli vastaan tasaiseen tahtiin. Muutaman kerran löin jalan sisäsyrjän kiveen mukavan napakasti, mutta onneksi kipu häipyi matkan varrella.

Lähtötunnelmissa jo valmiiksi väsyneenä.

Lumikeron laskussa reidet antoivat taas kuulla itsestään. Siinä vaiheessa mietin, että miksi en ylämäkitreenin sijasta keskittynyt alamäkitreeniin?? Suaskerolle noustessa aurinko paisteli ja siinä oli todella lämmin kohta. Onneksi keron päällä kävi tuuli, joka viilensi mukavasti. Hannukurun huollolle päästyäni olin käyttänyt matkaamiseen aikaa noin 4 tuntia, juonut vettä litran ja syönyt kaksi myslipatukkaa. Otin buranan reisien takia kun viime syksynä 100km kävelyssä burana oli auttanut hyvin kipeisiin jalkoihin (nyt en huomannut selkeää hyötyä). Laitoin sykemittarin latautumaan reppuun ja otin naposteltavaa niin, että tuli jo vähän öklö olo. Toivoin ettei syömiset nouse ylös ja lähdin jatkamaan.

Matka Hannukurusta Sioskuruun meni kuin itsestään. Toki jaloissa alkoi jo tuntua että jokunen kilometri on takana, mutta matkaaminen oli mukavaa. Paljon auttoi se, että sai mennä puuttomassa tunturissa mikä on sellaista maisemaa jota rakastan. Sitten alkoi se kuuluista nousu Pyhäkerolle. Olin huipulla ennen kuin huomasinkaan ja mietin, että miten tämä näin helposti meni. Tässä vaiheessa tiesin, että jos ei mitään loukkaantumista tapahdu, niin pääsen maaliin. Alamäki huollolle ei sitten ollutkaan niin mukava, mutta hölkkäsin sen alas parhaani mukaan. Kellonajasta ei ollut mitään tietoa ja ehdin jo alamäessa miettiä, että ei se kello varmaan vielä mahdottoman paljon ole kun aurinkokin on vielä noin korkealla. Samassa onneksi tajusin korjata ajatukseni, että nythän ollaan Lapissa ja on yötön yö, niin ei tällainen etelän tyttö osaa auringosta mitään päätellä. Huollolla taas naposteltavaa, sykemittari takaisin käteen ja jatkamaan matkaa.

Uskaltauduin kurkkaamaan kellonajan vähän huollosta lähtemisen jälkeen. Se oli noin 19.15. Totesin, että minulla on vielä hyvät mahdollisuudet päästä katsomaan palkintojenjako. Ei muuta kun ottamaan hölkkäaskelia vaikka jaloissa alkoi jo painaa. Nopeasti tuli hiekkatie ja ensimmäinen henkinen romahdus. Jalat ei enää jaksa ja matka oli tosi tylsää tasaista hiekkatietä pitkin. Ajattelin siinä vaiheessa, että ei auta muu kuin laittaa jalkaa toisen eteen jos maaliin meinaa päästä. Olin tässä vaiheessa luvannut soittaa vanhemmilleni ja ilmoittaa että pääsin hiekkatielle, mutta kuuluvuttaa ei ollut juurikaan. Se siitä sitten. Nälkäkin tuli, iso sellainen, mutta en enää jaksanu ottaa syömistä. Halusin vain maaliin. Hannukurun jälkeen olin syönyt yhden myslipatukan ja Pyhäkeron huollossa banaanin puolikkaan ja muutaman sipsin. Kaikki pienetkin tsemppaukset toisilta oli tässä vaiheessa suuressa arvossa - kiitos kaikille jotka matkalla tsemppasivat. 

Mikko ajoi musta ohi muutama kilometri ennen asfaltin alkua ja ehti onneksi ilmottaa mun vanhemmille, että olen tulossa. Mähän en edelleenkään ollut soittanut ja kertonut sijaintiani. Vanhemmat oli tulleet kannustamaan asfalttipätkän alkuun ja osasivat siis Mikon ilmoituksen ansiosta odottaa että olen tulossa. Vanhempien tsemppaus ja heidän selkeä ilo siitä, että olen päässyt siihen asti antoi lisävoimia. Asfaltin alettua homma muuttui vieläkin tylsemmäksi mutta jalkaa vaan toisen eteen - kävellen tai hölkäten. Toinen henkinen romahdus tuli noin 2km ennen maalia kun jalat heitti toimimasta. Ei auttanut vaikka kuinka yritti mennä kovempaa, jalat ei vaan totellu. Siinä vaiheessa olin tyytyväinen, että menin kuitenkin eteenpäin. Vihdoinkin alkoi kuulua ääniä maalista, punainen matto tuli ja pääsin maaliviivan yli. Aikaa meni 8.40.30. Kuvasta näkee, että kaikkeni olin antanut.

Ihana saada matkatoverilta iso halaus heti maaliin tulon jälkeen.  Toivottavasti nähdään joskus vielä!

 

 

Naamasta näkee, että vähän väsyttää.

Palkintojenjaon jälkeen lähdettiin ajelemaan Hetasta Ylläkselle keskiyön auringon paistaessa upeasti. Nyt on reilu kolme päivää kulunut polkujuoksusta ja pääsen kävelemään melkolailla normaalisti. Sain muistoksi nuhan, yskän ja kuumeen. Onneksi on vielä vähän alle viikko aikaa parantua, kun tulevana maanantaina heitän reilu 20kg painavan rinkan selkään ja lähden Muotkan ja Lemmenjoen suuntaan reiluksi viikoksi.

Seuraava suunniteltu koitos on Vaaroilla ja vähän on alkanut houkuttaa myös Nuuksio Classic. Jos ei ihmeitä tapahdu, niin minut löytää myös ensi vuonna Pallas-Hetta väliltä ja ehkä Karhunkierrokselta jajaja...

Terkut täältä Lapin mahtavista maisemista!

Montell ja Nammala

Käytiin eilen Pallaksen suunnalla. Aluksi oli tarkoitus, että olisin hiihtänyt Kerässiepistä Olokselle, että tietäisin mitä minulla on ensiviikolla edessä Lapponia-hiihdossa. Kuitenkin suunnitelmat muuttuivat aamulla ja päätettiin ajaa Pallakselle ja lähteä sieltä hiihtelemään. Netistä ei selkeästi nähnyt, että miten latuja on ajettu, joten päätettiin reitti vasta Pallaksella kun oltiin käyty luontokeskuksesta hieman selvittämässä asiaa. Reitiksi valikoitui Pallas - lato - Keräsjärvi - Montell - Nammala - lato - Pallas.

Aurinko paistoi, maisemat oli hienot, eväsreppu keikkui selässä ja suksi luisti ihan hyvin. Ladut eivät tietenkään olleet samaa luokkaa kun mihin on Ylläksellä tottunut, mutta oli sentäs jonkinlaiset ladut.

Reissusta tuli semmoinen muistelureissu. Näissä maisemissa olen viettänyt lapsuuteni lomat. Ladolla olen ollut joitakin kertoja juottamassa Lapponia-hiihtoon osallistuneita ja ensiviikolla saan itse käyttää juomapisteen palveluita. Lato on myös ollut taukopaikka jos hiihtoreitti on sen ohi kulkenut.

Sitten päästiin itse asiaan. Oikealla minulle niin rakas Keräskero. Tätä tunturijonoa olen katsellut ja ihaillut lukemattomia kertoja. Ja vieläkin piti vaan ihailla. Kyllä tällaisissa maisemissa mieluusti asustelisi.

Lähdettiin riskillä liikenteeseen ja toivottiin, että Keräsjärveltä menisi kelkkajälki Montellille. Ja menihän sieltä. Nousu Keräskeron reunaa oli yhtä napakka kuin ennenkin, mutta aina se on yhtä mukavaa kapuamista vaikka hiki tuleekin.

Ylhäältä näkyi Outtakka. Sen huipulla haluaisin vielä joskus käydä kesällä ja talvella. Täytyy varmaan joskus tehdä hieman erilainen Hetta-Pallas vaellus ja poiketa tuon nyppylän päällä samalla.

Kun päästiin ylös, niin oli aika laskeutua tuntureiden väliin Montellin majalle. Pientä lumilippaa oli alkanut kerätä matkan varrelle. Lasku ei ole jyrkkä, mutta se on kuitenkin jännittävä ohuiden suksien kanssa. Pysyin kuitenkin pystyssä.

Monien mielestä ihana ja tunnelmallinen Montell. Sinne joku oli ehtinyt jo laittaa tulet takkaan niin päätettiin paistaa makkarat. Pitkä tauko lämpimässä auringonpaisteessa upeissa maisemissa oli varsin mukava.

 

Sukulaku on hyvää

Sitten matka jatkui kohti Nammalaa ylämäkeen.

Sinne se Montellin tupa jäi

Siellä se Nammala uusi tupa nököttää tuntureiden sylissä. En enää muista, että miksi vanha tupa purettiin ja uusi rakennettiin uuteen paikkaan, mutta vanha tunnelma on poissa. Muisteltiin myös lämmöllä Elsaa, joka aikoinaan piti Nammalan kodassa kahvilaa. Elsalta sai hyvää itsetehtyä munkkia ja lohileipiäkin oli tarjolla tunturissa. Eipä ole kotaa enää. Maisemat on kuitenkin hienot edelleen.

Nammalan uusi tupa on... noh... uusi. Tunnelmaton, mutta uusi. Mutta eiköhän sitä tähänkin totu. Ja oikeasti tupahan ei ole mitenkään vasta tehty vaan se on otettu käyttöön vuonna 2013. Mutta minulle se on uusi tupa.

Nammalalta pääsi sitten laskemaan. Nammalasta ladolle on usean kilometrin mittainen rauhallinen lasku. Ei tarvi jalat täristen jarrutella ja pelätä, että koska menee nurin.

En tiedä, että mikä näissä viitoissa viehättää, mutta joku niissä vaan on. Piti ihan alkaa poseeraamaan viitan kanssa. Oli niin nätisti karvainen.

Matka kulki hyvin Pallakselle. Kilometrejä tuli vain 33, mutta tällä kertaa hieman haastavammassa maastossa kun noustiin tunturiin. Aurinko jaksoi paistaa koko päivän, mutta silti keli pysyi pakkasella. Ehdin päivän aikana suunnitella, että olisi kiva vielä tämän kevään aikana lähteä liukulumikenkäretkelle Pallakselta tuntureiden yli käymään Nammalassa. Saapi nähdä onnistuuko suunnitelma vai jääkö haaveeksi.

Ja munkki maistuu Pallaksella