Ylläs

Ylläs

lauantai 9. marraskuuta 2019

Vaellus Suomi-Ruotsi-Norja (5-19.7.2019), Osa 1

En onnistunut kirjoittamaan kahden viikon vaelluksesta niin lyhyttä tekstiä kuvien kanssa, että se olisi ollut järkevä laittaa yhteen postaukseen. Kyseinen vaellus on siis jaettu kolmeen osaan: 
  1. - Ensimmäiset 6 päivää (5.7-10.7) 
  1. - Seuraavat 4 päivää (11.7-14.7) 
  1. - Viimeiset 5 päivää (15.7-19.7) 

Tämä on siis vaelluksen ensimmäinen osa, joka pitää sisällään matkustamisen pohjoiseen, vaelluksen Kilpisjärveltä Pältsastuganille ja kahden päivän päiväretket Pältsastuganin länsipuolella olevaan laaksoon. 

5.7 Pe  
Lähtö  
Olin päivän koulutuksessa pk-seudulla, joten rinkka odotti rautatieaseman säilytyksessä päivän. Helsingissä päästiin suoraan hyppäämään yöjunaan. Reilu 12h junamatkan aikana Rovaniemelle ehti nukkua kunnon yöunet (makuuvaunussa tietenkin). Kyllä junailu on kätevää! 

6.7 La  
Saapumien Kilpisjärvelle  
Aamusta hypättiin Rovaniemellä bussiin ja siinä saatiinkin sitten istua iltapäivään asti, kunnes päästiin Kilpisjärvelle. Vaellusjalka alkoi väpättämään sitä enemmän, mitä lähemmäs Kilpisjärveä päästiin. Yöpaikaksi oli valikoitunut Kilpisjärven retkeilykeskus, jonne jätettiin vaelluksen ajaksi odottamaan pari repullista tavaraa (matkavaatteita + minulle yhden viikon ruuat seuraavaa vaellusta varten). Illalla vielä lähdettiin kiipeämään Saanalle. Tarkoitus ei ollutkaan mennä huipulle asti, mutta melko lyhyeksi jäi reissu, kun matalalla olevat pilvet tuli nousussa vastaan ja hienot maisemat katosi. Käännyttiin takaisin ja mentiin vetämään viimeiset ruokaöverit ennen vaellusta. 

7.7 Su 
Kilpisjärvi - Ruotsin puoli  
Aamulla syötiin lievä ähky aamupalalla ja täydellä mahalla oli hyvä lähteä taivaltamaan. Alun muutaman kilometrin tiepätkä kohti Mallan luonnonpuistoa tuntui ikuisuudelta ja rinkka ihan liian painavalta (olisiko rinkan lähtöpaino ollut jotain 26kg). Mutta kun pääsi polulle, niin elämä alkoi voittaa. 


Matka eteni hitaasti, mutta varmasti kohti Kuohkimajärven tupaa. Kroppa oli ihmeissään selässä olevista lisäkiloista ja matka tuvalle tuntui normaalia pidemmältä. 



Pidettiin tuvalla lounastauko ja sillä aikaa harmaa sää ja pieni sateen tihutus muuttui auringoksi. Jatkettiin lounaan jälkeen kolmen valtakunnan rajan kautta jokunen kilometri Ruotsin puolelle ja etsittiin puron varresta sopiva telttapaikka. Kyllä kroppa kiitti kun tiesi, että rinkka tulee seuraavan kerran selkään vasta aamulla.
 
 
Ensimmäisen yön telttapaikka
  
8.7 Ma 
Yöpaikka - Pältsastuganin lähistö 
Herättiin aamulla aikaisin ja päästiin lähtemään hyvissä ajoin. Noustiin tunturiin niin, että alkoi hiljalleen luntakin näkyä paikoitellen. Yhdessä kohdassa Atte meinasi astua linnun päälle, kun linnunpesä oli lähes keskellä polkua ja lintu ei liikkunut pesältään ennen kun oli jo melkein liian myöhäistä. Ei tullut edes linnusta otettua kuvaa, kun pahoiteltiin linnulle, että oltiin häiritty ja luikittiin pakoon mahdollisimman reippaasti. Maisemat oli ylhäällä melko hienot.  





Pältsastuganilla pysähdyttiin vaihtamaan muutama sana toisten suomalaisten kanssa ja jatkettiin matkaa. Tarkoituksena oli jatkaa vähän Pältsastuganin länsipuolella olevan laakson suuntaan ja etsiä telttapaikka. Väsymys alkoi hiljalleen vaivata ja aika nopeasti alettiin etsiskellä telttapaikkaa. Löydettiin telttapaikka koskikaraperheen naapurista. Oli mukava olla välillä naapurikyylä ja seurata heidän elämäänsä. Naapurisopu saatiin säilymään koko majoittumisen ajan ja heidän perheonneaan ei häiritty.
Seuraavien öiden telttapaikka



9.7 Ti 
Päiväretki laaksoon 
Ensimmäisen päiväretken aika! Pakattiin juoksureput, laitettiin polkukengät jalkaan ja lähdettiin liikkeelle kohti Pältsan juuria. Aika nopeasti luovuttiin juoksuideasta, sillä kuljettiin poluttomalla alueella. Polkua on helppo juosta, mutta vaikeampi oli mennä alustalla, jossa ei tiennyt mitä jalan alla seuraavaksi olikaan. Päätettiin ottaa varman päälle ja päädyttiin nautiskelemaan maisemista kävellen. Ja ne maisemathan oli upeat!  



Pienet joet pääsi helposti yli kenkiä kastelematta. Ensimmäisen isomman joen tullessa vastaan lähdettiin yläjuoksun suuntaan etsimään ylityspaikkaa. Vähän matkan päästä tulikin eteen lunta. Tutkittiin asiaa ja lopulta lähdettiin jännittyneissä tunnelmissa kokeilemaan lumisillan kestävyyttä. Ja sehän kesti! Seuraavat jokien ylitykset olikin helppoja jos vaan löytyi lumisilta.

 
Lumisiltaa pitkin




Käytiin laakson melko päädyssä katselemassa maisemia ja sitten lähdettiin kotimatkalle. Hyvä päiväretki takana ja upeita maisemia tuli nähtyä. 


Tauko
10.7 Ke 
Päiväretki  
Vuorossa oli toinen päiväretki. Aamu näytti hienolta.

Hyttynenkin pääsi samaan kuvaan näköjään..

Lähdettiin suuntaamaan samaisessa laaksossa paikkaan, jossa pitäisi olla jäätikköä. Edellisenä päivänä oltiin katsottu, että mahdollisista jäätikköpaikoista tämä voisi olla sellainen, jonka lähettyville/ näköetäisyydelle on oikeasti mahdollisuus päästä. Muut paikat olisi vaatineet jo kiipeilytaitoja tai vaan hurjaa rohkeutta. Paikka ei ollut kovinkaan kaukana teltalta, joten oltiin siellä kohtuu nopeasti. Alempana trikoot ja t-paita oli hyvät, mutta kun noustiin kyseiseen paikkaan, oli lammikko vielä osittain jäässä, lunta näkyvillä siellä ja täällä ja pitkähihainen paita enemmän kuin tarpeen.   


 

 
Jäätä oli vielä järvessä/ lammikossa
Ihailtiin maisemia ja nähtiin pieni jäätikkö. Käveltiin lammikon reunaa lähemmäs jäätikköä ja samaa reittiä pois tullessa näin edessäpäin jotain liikettä. Rupesin tarkemmin katsomaan ja totesin, että AHMA! Mitä ihmettä?! Nähtiin luonnonvarainen ahma ilman, että se oli ruokinnalla tai mitään. Kuvahan siitä otuksesta piti ottaa: 


Seurattiin ahman etenemistä kunnes se katosi näkyvistä. Yhdessä kohdassa ahma meni lumialueen yli, joten pitihän minun päästä vielä tarkistamaan jälkien perusteella, että oltiinko oikeasti nähty ahma. Pienenä haasteena vain oli lammikosta lähtevän (jääkylmän) joen ylitys, joka ensin näytti siltä, että kuivin varpain ei pääse yli. Mutta kun jotain tahtoo tarpeeksi paljon, niin sen eteen on valmis ainakin yrittämään ylitystä. Pääsin siis käsiksi lumeen jääneisiin jälkiin ja ahmahan se oli. 


Paluu teltalle sujui rallatellen. 




maanantai 4. maaliskuuta 2019

Tervahiihto, 49km

Kävin rämpimässä Tervahiihdon 49km matkan läpi 2.3.2019 vapaalla hiihtotyylillä. Kyseessä ensimmäinen kertani Tervahiihdossa. Miksi lähdin sinne, miten valmistautuminen meni ja kuinka itse hiihto meni? Näihin kysymyksiin vastukset alla.

Olen ikäni hiihdellyt. Välillä vähemmän ja parina viime talvena hieman enemmän. Ja etenemistäni voi kutsua nimenomaan hiihtelyksi (ei hiihtämiseksi). Tekniikka on ollut täysin hakusessa niin vapaalla kuin perinteisellä ja vasta hieman yli vuosi sitten hiihdin ensimmäistä kertaa wassua ja mogrenia. Olen myös ollut täysin määrähiihtäjä. Mitä enemmän kilometrejä, sen parempi - tekniikalla ei niin väliä. Tänä talvena päätin kuitenkin muuttaa ajatteluani ja keskittyä määrän sijasta laatuun. Tavoitteena kun oli parantaa Lapponia-hiihdon Puoli Huikosen aikaani ja koska vietän talven Lapissa, on hyvät mahdollisuudet laadukkaaseen hiihtotreeniin. Kalenteriin ilmestyi myös Lapponian lisäksi Tervahiihto.

Ylläksellä


Alkuvuodesta sain hiihtopainotteisen treeniohjelman ja yritin pitää hiihdot sen mittaisena kun mitä treeniohjelma käski. Sinne jäivät päivittäiset 3-4h lönköttelyhiihdot ja tilalle tuli 1-2h hiihdot, jotka sisälsivät myös VK-treeniä. Iso muutos minulle. Tammi- ja helmikuussa oli paljon asioita sekoittamassa hyviä hiihtotreenejä. Kolmen viikon lähes yhtäjaksoiset kovat pakkaset laittoivat hiihdon sijasta juoksemaan. Hamstring-vaivat laittoivat pitämään enemmän lepopäiviä. Tervahiihto lähestyi uhkaavasti, ja ei ollut ollenkaan sellainen olo, että olisin saanut treenattua tarpeeksi hyvin ja että lähtisin luottavaisin mielin kisaan. Motivaatio oli hieman hukassa kisan suhteen.

Kävelyretkiä ja juoksua talvipuluilla.
Viikko ennen Tervahiihtoa rupesin seuraamaan sääennustetta ja viikon aikana kisapäivän ennuste vaihteli auringosta lumisateeseen. Perjantaina aamulla ajeltiin kannustusjoukkojen (eli vanhempieni) kanssa Ylläkseltä Ouluun. Käytin sukset huollossa ja ajeltiin yöksi Muhokselle. Perjantaina sää oli hyvä, mutta lauantaiksi, eli kisapäiväksi, lupasi lunta varsin reippaasti. Huvittavinta oli se, että sunnuntaiksi sääennuste näytti taas aurinkoista keliä.

Huonosti nukutun yön jälkeen lauantai valkeni juuri niin lumipyryisenä kun oli luvattu. Yritin syödä kunnon aamupalan, vaikka ruoka ei kunnolla maittanut. Jännitti. Enkä ymmärrä miksi jännitti, sillä tavoitteena oli vain päästä maaliin ja toiveissa oli, että en olisi viimeinen. Ajettiin kisapaikalle ja kun kävelin autolta hakemaan kisanumeroa, muistin, että en ottanut mukaan mitään välipalaa, jonka olisi voinut syödä lähempänä lähtöä (virhe nro.1). Kello läheni kymmentä ja menin lähtöpaikalle. Sijotuin lähdössä melko taakse (virhe nro.2), koska en halunnut olla tukkona ja ajattelin, että muut hiihtää paljon nopeammin kun minä. Kisan startista minulla meni yli 2min, että pääsin edes varsinaiselle lähtölinjalle. 



Startti tapahtui klo 10. Ensimmäinen alamäki oli melko pian lähdön jälkeen. Olin selkeästi katsonut liikaa hiihdon MM-kisoja, sillä heti ensimmäisessä alamäessä otin mallia Hakolasta ja Niskasesta - nimittäin kaaduin. Homma meni kutakuinkin näin: jätin pienen välin edellä menevään, että en aja hänen päälleen. Vieressä hiihtänyt mies ei jättänyt riittävästi väliä omaan edellä meneväänsä ja meinasi ajaa edellä menevänsä päälle. Jotta hän ei olisi ajanut kenenkään päälle, päätti hän ihan suksen kärkieni edestä suihkasta minun eteen. Säikähdin ja rupesin häntä väistämään ja ennen kun tajusinkaan, niin olin peruksillani. Ei sattunut muuhun kun egoon, mutta oli melko hankala siinä alamäessä nousta ylös kun porukkaa menee ohi molemmilta puolilta. En ollut varma pitäisikö itkeä vai nauraa, joten en tehnyt kumpaakaan

Lähtö oli siis melkoinen sumppu, kun useampi sata ihmistä yrittää ahtaa kapealle ladulle. Noin 20min siinä meni ennen kun pääsin yhtään kunnolla hiihtämään. Alkumatkasta yksi takana tuleva hiihti neljä kertaa minun sauvan päälle. Meinasin jo ärähtää asiasta, mutta onneksi hän viimeiseltä meni ohi. Sitten tuli seuraava ongelma: letkat. Kun pääsi yhdestä letkasta ohi, niin kohta oli jo seuraava letka edessä. Omaa hiihtoa ei käytännössä pystynyt hiihtämään kovinkaan paljon, sillä aina tuli uusi letka eteen, jonka ohittaminen tiesi sykepiikkiä. Vapaan baana oli yhtä pöpperöä, sillä siinä oli uutta lunta 10-15cm ja perinteisen latua ei monessa kohtaa näkynyt ollenkaan. Ehtipähän katsella maisemia kun lönkötteli letkojen perässä menemään!



Olin ottanut urheilujuomaa juomavyöhön litran sekä mukana oli neljä geeliä. Suunnitelmani oli, että en pysähdy huoltopisteille, sillä niissä saattaa joutua odottamaan ja haluaisin edetä tasaista tahtia. Tulos oli se, että kaikilla huoltopisteillä piti pysähtyä ainakin hetkeksi, että pääsi ihmismassan ohi. Ärsytti. Matkan puolivälissä minulle tuli nälkä. Sellainen nälkä, että maha ihan kurisee (virhe nro.3). Totesin, että siihen nälkään ei geeli paljon auta, mutta pysähdyin kuitenkin yhdellä huoltopisteellä syömään geelin. 

Pääsin Kalevan kuviin. Keskimmäisenä on hyvä mennä.
Noin 7km ennen maalia reitti kääntyi 90 astetta sillä seurauksella, että vastassa oli ihan järkyttävä vastatuuli. Tuntui, että vauhtini (joka siihenkin asti oli ollut hidas) pysähtyi kun seinään. Samalla hetkellä kun yritin puskea mahdottomaan vastatuuleen ja tuntui, että suksi ei vaan liiku, niin energiat loppuivat totaalisesti. DNF on kuitenkin sellainen kirjainyhdistelmä, jota en ihan helpolla halua nimeni perään, joten ei auttanut kuin puskea eteenpäin. Tässä vaiheessa hiihdin yksin. Juuri silloin, kun olisin mieluusti ollut letkassa ja halunnut peesihyödyn. Lopulta reitti meni sen verran metsikköön ja kääntyi, että vastatuuli oli enää huono muisto. Suksi alkoi taas kulkea paremmin. Jokunen kilometri ennen maalia sain vielä yhden letkan kiinni, enkä enää viitsinyt lähteä ohittelemaan. Loppumatkakin oli siis mukavaa lönköttelyä.

 

Maaliin tulin hymyillen ja ihan liian hyvissä voimissa. Aikaa oli mennyt luvattoman paljon (4:24:50) ja sijoitus oli 32/53 (lisäksi 3 keskeytti). Olin 49km matkasta noin 80% mennyt mukavuusalueella (sykkeet toki vähän korkealla, mutta hiihto tuntui helpolta) ja vain 20% matkasta oli kovempaa tekemistä. Prosenttiosuudet olisi saaneet mennä toisin päin, sillä olihan kyseessä kisa. Opin paljon tästä kokemuksesta ja nyt tiedän mitä tehdä seuraavalla kerralla toisin (jos joskus vielä Tervahiihtoon eksyn). Kisan jälkeen suihkuun mennessä sain Vaarojen maratonilta jo tutuksi tulleen horkkakohtauksen, joka meni lopulta noin tunnissa ohi. Ilmeisesti energiat oli hieman vähissä ja kylmäkin tuli hiihdon jälkeen.


Kuva: Kai Hänninen




Päivän kruunasi se, että matkalla Ylläksen-kotiin mahtavat revontulet toivottivat meidät tervetulleiksi takaisin pohjoiseen!

Seuraava kisa on sitten Lapponian Puoli Huikonen. Tällä hetkellä on hieman epävarmat tunnelmat sen suhteen. Hiihdin niin huonosti Tervahiihdon, että mietityttää kuinka tuo Lapponia tuleekaan menemään. Mutta turha kai sitä vielä on pohtia. Pidän nyt viikon täyslevon kera tulehduskipulääkkeiden ja yritän saada tuon hamstringin kuntoon kesää varten. Eli treenaan viikon verran fyysisen puolen sijasta psyykkistä puolta kesän polkujuoksuja varten - on äärimmäisen hankalaa pitää täyslepo kun ulkona aurinko paistaa täydeltä terältä ja ladut huutelee (suorastaan seireenien tavoin houkuttelee) hiihtämään. Jospa sitä kuitenkin viikon päästä taas saisi aloitettua kunnon hiihtotreenit.

perjantai 12. lokakuuta 2018

Vaarojen Maraton (7/7)

6.10 oli kisakauteni ja Buff Trail Tour Finlandin viimeinen osakilpailu, Vaarojen Maraton 42,5km. Kausi on nyt siis paketissa. Seitsemän kilpailua noin viiden kuukauden aikana ja kisakilometrejä tuli noin 278.

Vietin kuitenkin viikon ennen Vaaroja Kolilla, joten ensin muutama kuva viikolta:




Löytyi kanttarelleja
Ja löytyi suppilovahveroita


Ekat pakkaset


Patvinsuolta:







Sitten kisaan:
Perjantai 5.10 valkeni kauniissa ilmassa ja hienossa auringonpaisteessa. Päivän päälle kuitenkin keli muuttui ja taivaalta alkoi tulla räntää ihan reippaalla tahdilla. Mökkimme oli Pielisen rannassa ja katselin kuinka kaikki satanut räntä suli samantien. Myöhemmin alkoi kuitenkin kuulua Kolin hotellin suunnalta hieman huolestuttavia uutisia: ensilumi oli satanut eikä se siellä ollutkaan sulanut heti pois. Autoja jäi Kolin mäkeen kun kesärenkaat ei vaan pitäny. Ja Kolin rinnekamerat näyttivät, että maa todellakin oli valkoinen. Olin suunnitellut hakea illalla numeron ja mahdollisesti katsoa 130km lähdön, mutta rupesin epäilemään, että kuinkahan mekään sinne mäelle päästään kesärenkailla. Kuuden aikoihin illalla kuitenkin tulin siihen tulokseen, että lumi olisi jo jonkun verran sulanut ja meillä mahdollisuus päästä mäki ylös eli haetaan numero. Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes näin Kolin rinteessä olevan parkkipaikan. Hieman kostea liiskaantunut lumi (lumi siis ei todellakaan ollut sulanut minnekään) ja kesärenkaat ei ollut mielestäni hyvä yhdistelmä. Olin varma, että ei tulla pääsemään parkkipaikalta minnekään. Hain numeron ja totesin, että ei jäädä seuraamaan mitään pitkän sarjan lähtöä vaan lähdetään takaisin mökille jos päästään liikkeelle. No päästiinhän me. Seurasin mökillä gps-palluroita illan.




Lauantaina aamu näytti hyvältä. Aurinko paistoi. Olin viikon aikana saanut karistettua itseltäni aikaparannus-paineet ja halusin Vaaroilta vain hyvän kokemuksen näin tourin päätteeksi. Olin tullut siihen tulokseen, että ketään ei kiinnosta juoksenko maratonia 7 vai 8 tuntia, joten lähden nauttimaan matkasta ja otan rennosti. Ensisijainen tavoite on päästä maaliin ja saada tour kunnialla läpi.



Kylymä!


Lähdin liikkeelle klo 9.20 ryhmässä. Etenin rauhallisesti ja säästelin voimia. Polut oli yllättävän mutaisia ja välillä sai liukastella tai sutia ihan tosissaan. Nautin. Atte ja vanhemmat oli ensimmäisen kerran kannustamassa reilun 5km kohdalla. Ylävitoset ja ilolla eteenpäin. Jäin rauhallisesti menevän letkan perään kun ajattelin, että turha lähteä höntyilemään. Kuitenkin noin 12,5km kohdalla tulin siihen tulokseen, että letkan vauhti ei sovi ollenkaan omiin askeliini, vaan joudun jatkuvasti jarruttelemaan liikaa. Päätin ohittaa letkan ja lähteä juoksemaan omaa juoksua. Menomatkalla aina Kiviniemelle asti aurinko paistoi välillä niin, että ei nähnyt kunnolla polkua. Välillä pidin kättä auringon edessä, että näkisi jotain ja välillä vaan toivoin, että en astu pahasti jonkun kiven tai juuren päälle ja liukastu. Yhdessä kohdassa oli suo, pitkospuut ja lunta suolla. Sitä näkymää en tule unohtamaan koskaan. 

 

Reilu 5km takana

Ennen Kiviniemen venekyytiä oli myös reitin mahtavimmat mutalillingit ja liukastelut. Parasta. Viime vuonna pääsin Kiviniemen kohdan ylityksessä kävelemään suoraan veneeseen. Nyt piti odotella jonkun aikaa, mutta ehtipähän vähän syödä. Toisen kerran kannustusjoukkoni olivat noin puolimatkan kohdalla. Taas ylävitosia ja matka jatkui. Sitten tuli Ryläyksen nousut, jotka yritin ottaa vielä mahdollisimman kevyesti. Katsoin välillä kelloa ja olin jo aikaa sitten tullut siihen tulokseen, että en paranna viime vuoden aikaa. Välillä ajatus siitä harmitti ja välillä se ei haitannut yhtään. Muistuttelin itselleni, että ainokainen tavoite oli päästä maaliin. Viimeisen kerran kannustusjoukot oli noin 30km kohdalla. Vielä juoksu irtosi ja nauratti vaikka mielessä oli jo lopun nousut.

Noin puoliväli


Noin 30km
Tiesin, että viimeisen juottopaikan jälkeen tulee minulle reissun rankin kohta aina juottopaikalta maaliin asti. Nousua riittää ja jaloissa alkaa tuntua takana olevat kilometrit. Takaa tuli mies, jonka peesissä olin mennyt Ryläykselläkin. Hänen aikatavoitteensa oli alle seitsemän tuntia, joten ajattelin, että yritän pysyä hänen kannassaan kiinni niin kauan kuin mahdollista, ehkä jopa maaliin asti. Ja sehän onnistui melko hyvin. Eli kiitoksia vaan kirityksestä! Nousu Paha-Kolille tuntui jo reilusti jaloissa ja väsytti, toiseksi viimeinen nousu laskettelurinteen poikki lähinnä nauratti ja loppunousu Satamasta Kolille veti totiseksi. Olisi sittenkin mahdollisuus parantaa viime vuoden aikaa, jos en hyydy totaalisesti loppunousuun. Viimeisellä 200metrillä en tiennyt, että itkeä vai nauraa. Maali on jo melkein vieressä, mutta jalat halusi pitää tauon juuri siinä mäessä. Äiskä käski juosta, Atte käveli vähän matkaa vierellä ja kannusti (ei kunnon muistikuvaa mitä sanoi), pää sanoi, että mene ja jalat sanoi että pysähdy. Aina niin ihana loppunousu! Lopun muutamat tasaisemmat metrit vielä jotain juoksua muistuttavaa ja maaliin. Alitin maalikaaren ajalla 6.48.23 ja sijoitus 58/156. Viime vuoden aika parani vahingossa noin 13minuuttia.

Kuva: Oneviosion.fi/ Juha Saastamoinen
Kuva: Oneviosion.fi/ Juha Saastamoinen




Olin maalissa väsynyt, mutta näistä tourin kisoita kuitenkin vähiten väsyneen näköinen. Olin tyytyväinen kun pääsin maaliin ja sain tourin kunnialla läpi. Ja olin hieman hämmentynyt kun pystyin kuitenkin parantamaan aikaani, vaikka alun otin todella rennosti. Samalla tuli tyhjä olo. Koko kesä oli mennyt siinä, että edellisen kisan jälkeen alkoi orientoitumaan uuteen kisaan, mutta nyt seuraavasta kisasta ei ole tietoa.

Juoksun aikana söin neljä vauvojen puuroa ja join vähän yli litran urheilujuomaa. Eli liian vähän kaikkea. Sen kunniaksi sain suihkun jälkeen jonkun horkkakohtauksen. Oli mukava pukea vaatteita päälle kun kädet vaan vispaa. Taas uutta kokemusta rikkaampana, kun ei tuollaista horkkaa ennen ole ollut.

Kamppeet
 

Siinä ne on, kesää rytmittäneet tekemiset:
(kisa, matka, aika, sijoitus)
Bodom Trail 21km, 2.47.45, 122/274
NUTS Karhunkierros 53km, 8.39.41, 73/284
Aulanko Tower Trail 21km, 2.34.34, 40/129
NUTS Ylläs Pallas 55km, 7.50.42, 22/227 (parannus viime vuoteen noin 50min)
Pyhä Tunturimaraton 42km, 5.45.28, 19/66
Nuuksio Classic 42km, 5.40.10, 54/187 (parannus viime vuoteen noin 25min)
Vaarojen Maraton 42,5km, 6.48.23, 58/156 (parannus viime vuoteen noin 13min)

Kaiken kaikkiaan BTTF oli hyvä kokemus. Jotkut kisat oli mukavia ja toiset joutui sisulla menemään läpi. Vuosi sitten kipeytynyt ja talvellakin vaivannut juoksijan polvi loisti poissaolollaan koko tourin. Myös pää kesti menossa mukana. Kiitos Atelle, kun toimit kuskina etelän kisoihin ja olit Vaaroilla kannustamassa. Kiitos myös vanhemmilleni, jotka toimivat kuskeina ja kannustusjoukkoina pohjoisen kisoissa + Vaaroilla. Kiitokset myös Jalanjälki juoksuvalmennus eli Miikka-Pekka ja Juuso treeniohjelman teosta; setti saatiin yhdessä kunnialla päätökseen ja ehkä aikaparannuksista voi päätellä, että kuntoakin on saatu kohotettua. Tästä on hyvä jatkaa seuraavaan kauteen!