Ylläs

Ylläs

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Pidempi hiihto

Eilisen siis hieman himmailin hiihdon suhteen, koska sään salliessa tänään oli tarkoitus hiihtää Pyhätunturi ympäri. Eli reilun 40km hiihto. En ole yli 40km hiihtänyt ikinä, eli jotain historiallista oli suunnitelmissa tehdä. Aamu alkoi aurinkoisessa pakkassäässä, joten ei muuta kun toteuttamaan suunnitelmaa. Skinit alle ja suunnitelmissa rauhallinen pk-lenkki. Kannatti taas lähteä hyvissä ajoin liikkeelle niin sai mennä omassa rauhassa. Pyhäjärven jälkeen oli risteys, josta olisi päässyt hiihtämään Leville. Ja koska Leville oli matkaa vaan 27km siitä risteyksestä, niin hirmuisesti olisi sukset halunneet mennä Levin suuntaan. Mutta vielä ei ollut sen aika ja lähdin Pyhätunturin takana oleviin nousuihin. Nousujen yläpäässä porot oli päättäneet käyttää hiihtobaanaa kävelyreittinään. Molemmat ladut ja keskibaana oli täysin tallottu. Ei siinä muuta, mutta latu oli niiden takia huonossa kunnossa ja niiden papanoita piti väistellä kun ei kaikkien isoimpien kasojen päältä viitsinyt hiihtää. Poroihin kohdistuva laturaivo alkoi minulla tulla siinä vaiheessa kun tuli alamäki ja skinit ei luistanu porojen tallomilla laduilla. Silloin olin valmis tekemään koko tokasta kuivaalihaa jos vain ne porot käsiini saisin. Laturaivo kuitenkin hellitti siinä vaiheessa kun mäki oli laskettu ja pääsi uudelle tampparin uralle. Ihana, tuore ja koparanjäljetön baana!


Reilu 30km jälkeen katsoin ensimmäisen kerran kelloa kun nälkä alkoi vaivata. En voinut uskoa, että olin ollut liikkeellä jo yli 3 tuntia ja hiihtänyt yli 30km. Oli aika ja matka menneet nopeasti. 33km kohdalla pysähdyin juomaan ja söin sukulakun. Tiesin, että mökille on matkaa enää vähän yli 10km, joten en viitsinyt ruveta sen kummemmin tankkaamaan. Tässä vaiheessa alkoi kylä olla jo sen verran lähellä, että eipä enää tarvinut hiihtää omassa rauhassa. Ja koska en osaa hiihtää rauhassa kun ympärillä on jonkun verran ihmisiä niin sainpahan kunnon sykkeiden kohotuksen hiihdon loppuun. Hiihtoa tuli 44,5km ja aikaa meni lähemmäs 5tuntia. Oli kuitenkin tyytyväinen jaksamiseeni ja ehdin kämpille katsomaan miesten MM-kisojen 50km hiihdon.

Ihanaa kun on suksi joka pitää

Alla vielä vertailukuva siitä, että kuinka nopeasti kevät alkaa tulemaan kun se pääsee vauhtiin. Ylempi kuva otettu 11.2 ja alempi 16.1. Molemmat kuvat otettu samaan kellonaikaan. Välissä alle kuukausi ja valo muuttunut täysin. Nyt jo aurinko nousee niin korkealle, että se lämmittää ja tuntuu ihan keväälle.


Tänään illalla saatiin nähdä vielä laimeat revontulet. Edellisiin revontuliin verrattuna ei ollenkaan sellainen esitys, mutta revontulia ne on himmeämmätkin revontulet. Vielä kun joskus näkisi sellaiset revontulet, joissa on muutakin väriä kun vihreetä. Mutta hyvä päivä ollut, muuta ei voi sanoa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti